north wales pt. 3: llangollen

Wales-viikonlopun viimeinen etappi oli Llangollen, kaunis laaksokaupunki suhteellisen lähellä Englannin ja Walesin rajaa. Saavuttiin kaupunkiin toisen päivän iltana, jolloin meillä oli aikaa katsella vähän ympärillemme ja nauttia illallista supersöpössä tea roomissa. Sattuipa samalla taas yksi hauska kohtaaminen, nimittäin yksi paikan työntekijöistä, Turkista kotoisin oleva mies, osasi noin 20 sanaa suomea! Hän oli kuulemma aikanaan Turkissa yli kymmenen vuotta sitten tutustunut siellä asuviin suomalaisiin, ja kehui kuinka mukavaa kansaa me olemme.

Täällä Briteissä on kyllä tullut tavattua mitä hauskimmissa tilanteissa ihmisiä, jotka osaavat pari sanaa (tai joskus vähän enemmänkin...) suomea tai joilla on jokin muu kontakti Suomeen mitä hauskimmista syistä. Hyvin mieleen painuneita tilanteita jokainen, ja kaikki juuri sellaisissa paikoissa, missä sitä minkäännäköisiä Suomi-kontakteja vähiten odottaisi.

Majoituimme tällä kertaa hostellin sijaan peribrittiläisessä bed & breakfast -paikassa. Sunnuntaiaamuna uloskirjauduttuamme lähdimme suorittamaan päivän aktivitteettia, joka oli kaupungin huipulle Castell Dinas Branin raunioille kiipeäminen. Kyseessä ovat siis 1200-luvulla rakennetun linnan rauniot. Ja kyseessä todellakin ovat rauniot, sillä hyvin vähän on jäljellä siitä kerran varmasti mahtavasta linnoituksesta, jonka satunnaiset jäljelle jääneet kiviseinät aikoinaan muodostivat.

Kävely Dinas Braniin Llangollenista on oikeastaan pelkkää ylämäkeä ja paikoittain hyvinkin jyrkkä. Hotellista uloskirjautuessammekin meitä varoiteltiin kävelyn jyrkästä osuudesta, mutta reitti oli mielestäni aika sopiva. Nykyään reitin jyrkimmälle osuudelle on myös tehty siksakin muotoinen polku, joka helpottaa ylös kiipeämistä huomattavasti.

Huipulla tuuli! Ja pilvisestä säästä huolimatta maisemat olivat huikaisevat - niin alhaalle Llangolleniin, itään Shopshiren maaseudulle kuin länsipuolellekin kohti Snowdoniaa.

Dinas Branin rauniot olivat todella kiehtovat. Jollain tapaa paikka oli paljon mielenkiintoisempi kuin jotkin ehymmät linnanrauniot tai varsin hyvinkin säilyneet linnat, joissa olen au pair -vuoteni aikana vieraillut. Paikassa oli aivan erityinen tunnelma!

Vietettyämme huipulla lähes tunnin, kapusimme alas toista kautta kiertäen Castell Dinas Branin toiselle puolelle. Taisimme matkallamme ylittää myös lammaslaitumen... Näin public footpathit Walesissa. Mäen toiselta puolelta sai vielä muutamat kivat maaseutukuvat, ennen kuin lähdimme kävelemään takaisin Llangolleniin. Lähistöllä olisi sijainnut myös mielenkiintoinen Valley Crucis Abbey, mutta valitettavasti aika ei riittänyt sen etsimiseen. Käytiin syömässä siinä samaisessa tea roomissa, minkä jälkeen olikin aika aloittaa pitkä kotimatka.

Llangolleniin päästäkseen täytyy ensin ottaa bussi Wrexham-nimisestä kaupungista, josta me sitten junailimme tiemme takaisin Birminghamin suuntaan. Viikonloppu oli kerrassaan unohtumaton. Sain tutustua lähemmin sellaisiin upeisiin paikkoihin, jotka ovat jo pitkään olleet bucket-listallani lähempää tutkiskelua vaatien ja nähneet verkkokalvoille ikuisen jäljen jättäviä maisemia. Seuralaiseni kanssa saatiin tutustua taas paremmin ja jakaa mietteitä Briteissä asumisesta ja yhden elämänvaiheen päättymisestä. Aika lailla täydellinen viimeinen viikonloppu päättämään 15 kuukauden kestäneen au pair -seikkailuni siis.

Intohimoni matkustella sai reissusta vain lisää bensaa liekkeihinsä. Britanniassa olen rakastunut ennen kaikkea pieniin paikkoihin ja maaseutuun isojen cityjen sijasta. Taidan edelleen olla se pikkukaupungin tyttö, heh. Opiskelijabudjetilla tuskin tullaan matkustelemaan yhtä suuressa mittakaavassa kuin mihin viimeisen vuoden aika on ollut mahdollisuus, mutta eiköhän sitä johonkin päästä. Mulla on suuret odotukset Skotlannille.

north wales pt. 2: snowdonia

Nyt kun on heinäkuun kesäkiireet (leireilyt sekä rippijuhlatouhut) saatu pois alta, niin kerkeää taas nakutella pari postausta kasaan! Kolmiosainen Weekend in North Wales -postaussarja jatkuu päivä numero kakkosen osuudella.

Lauantaina siis heräsimme hostellistamme yllättävän hyvin nukutun yön jälkeen. Kämppäkaverinamme oli vanhempi saksalaisrouva, joka ei onneksi hirveästi meteliä pitänyt, joten saimme nukkua yömme rauhassa. Päivän suunnitelmana oli ottaa bussi Betws-y-Coed -nimiseen pikkukylään, joka toimii gatewayna Snowdonian kansallispuistoon. Kylä on pari kertaa toiminut pysähdyspaikkanamme matkalla Caernarfoniin, mutta koskaan evästaukoa pitempään ei aikaa ole tutkiskelulle ollut, patikoimisesta puhumattakaan. No nyt vihdoin!

Koko lauantaiaamun taivaalta tuli enemmän tai vähemmän vettä, mutta sille ei mitään voinut. Kirjauduttiin ulos hostellista kahdeksan jälkeen ja vähän ennen kymmentä olimmekin jo Betws-y-Coedissa. Tarkkaa suunnitelmaa ei ollut, joten käytiin infokeskuksesta kysymässä hyviä kävelyreittejä lähistöllä, ja pari suositusta saatiinkin. Suunnitelmissa oli ottaa toinen bussi Capel Curig -nimiseen kylään, ja kävellä siellä muutaman mailin pituinen lenkki, jonka varrella oli kuulemma kaunista open mountainside -maisemaa...

Tämä reissu ei kuitenkaan mennyt ihan niin kuin Strömsössä, sillä jäätiin pois väärällä bussipysäkillä aivan liian aikaisin. Tajuttiin kuitenkin sattumalta olevamme yhdellä karttamme viidestä reiteistä - sillä väärällä tosin. No, ei muuta kuin pistettiin tassua toisen eteen ja käveltiin loppumatka Capel Curigiin. Ihan kiva reitti sekin oli, vaikka osa siitä menikin epätoivoisesti metsän keskellä miettien, että nytkö me ollaan eksytty.

Kun metsätie se vain jatkui ja jatkui, alettiin epäillä, että ollaankohan me enää edes kartalla. (Ei oltu.) Päätettiin kävellä vielä hetki, kunnes tie loppui ja alkoi kivikkoinen polku, jolla kompastuin kahden iso, liukkaan kiven väliin. Tämän tragikoomisen tapahtuman jälkeen oltiin molemmat valmiita luovuttamaan, mutta onneksi ei vielä käännytty takaisin, sillä vain muutaman metrin päässä metsä loppui ja eteen avautui seuraavanlainen maisema:

Aina ei voi voittaa. Kaunishan tuo maisema minusta on, mutta Googlen kuvahaku paljastaa, että todellisuus voisi olla jotain ihan muuta, jos harmaa pilvilautta ei olisi roikkunut niin matallalla. No, rämmittiin alas vuorenrinteeltä, kahden järven rantaa pitkin ja vielä kiertotietä Capel Curigiin. Bussia odotellessa oli vielä aikaa kiertää pätkä alkuperäistä reittiämme, mutta pilvimassa oli aika pahasti vuoristomaiseman edessä.

Sateesta ja pilvistä huolimatta nättiä, mutta kun ilman niitä olisi ollut henkeäsalpaavaa!

Ironista tässä oli se, että lähdettyämme takaisin kohti Betws-y-Coedia ja sieltä vielä Conwyä (josta junailimme tiemme seuraavaan kohteeseen), alkoi yhtäkkiä auringonpaiste ja seuraavan parin tunnin aikana taivas muuttui harmaan sateisesta kauniin siniseksi. No, olipahan nätti ilta Llangolleniin tutustuessa. Mutta siitä ja reissun viimeisestä päivästä lisää taas seuraavassa postauksessa!