maanantai 12. tammikuuta 2015

stratford-upon-avon

Viikonloppuna pääsin pitkästä aikaa kunnolla seikkailemaan! Viimeksi kävin vähän pidemmällä pyrähdyksellä Lontoossa ennen joulua, joten oli jo aikakin. Hypättiin lauantaiaamuna junaan yhden paikallisen (suomalaisen!) au pair -kaverin kanssa, ja alun bussisekoiluista huolimatta ehdittiin juuri ja juuri siihen vaihtojunaan johon oli tarkoituskin. Meidän reissukohde vaihteli ihan perjantai-illan viime hetkiin asti, mutta lopulta saatiin päätettyä menevämme Stratford upon Avoniin, William Shakespearen syntymäkaupunkiin.

Aloitettiin aamupäivä bageleilla paikallisessa kahvilassa rautatieaseman ja keskustan välillä, josta jatkettiin matkaa kaupungin ytimeen. Käveltiin suloisten kauppojen ja kahviloiden ohi ja päädyttiin Shakespearen synnyinkodille (kuvat 3-6), josta ostettiin yhteislippu viiteen eri historialliseen taloon. Kiva yllätys lippuja ostaessa oli se, että ne ovat voimassa 12 kuukautta ostopäivästä, joten uudelleen voi vierailla ilmaiseksi. Stratford oli kyllä niin nätti paikka, että varmasti käyn vielä keväällä uudestaan, kun puutarhojen kukkaloisto on kauneimmillaan! (Näin tammikuussa ne oli vähän tylsiä.)


Shakespearen synnyintalo oli viidestä kohteesta siis ensimmäinen, jossa vierailtiin. Jokaiseen taloista pääsi sisään, ja mukavat oppaat kertoivat yhtä sun toista talojen ja niiden asukkaiden elämästä. Erityisen hauskaa oli, kun yksi oppaista osasi muutaman sanan suomea, ja juteltiinkin jonkin aikaa suomalaisista ja suomen kielestä sekä mm. Tolkienista ja suomen vaikutuksista haltiakieliin.

Synnyinkodin jälkeen kierreltiin keskustan tuntumassa ja käytiin eräässä kirkossa, jossa sijaitsi myös Shakespearen hauta. Matkan varrelle osui myös Shakespearen tyttären talo, jossa käytiin siellä kierroksella. Keskustasta lähdettiin kävelemään kohti Shakespearen vaimon, Anne Hathawayn, lapsuudenkotiin, joka sijaitsi kaupungin ulkopuolella (ja vähän pidemmän matkan päässä mitä ajateltiinkaan). Opasteet talolle olivat kuitenkin selkeät, ja käveltiin mukavanoloisten asuinalueiden poikki, nättejä taloja ihastellen (sekä kylmiä yksinkertaisia ikkunoita kauhistellen...).


Anne Hathawayn mökki (yllä olevat kuvat 6-10) oli taloista ehkä lempparini. Siihen kuului suuri puutarha, joka tosin näin tammikuussa oli aika paljas. Olisi kiva nähdä se täydessä kukoistuksessaan keväällä tai kesällä, joten sitä odotellessa... :)

Loppuiltapäivä kului kahvitellessa sekä Stratfordin keskusta-aluetta ja sen kauppoja ja pikkuputiikkeja kiertäessä. Mulla on projektina (yrittää) säästää rahaa reissailemiseen ostamisen sijaan, mutta eiköhän silmiin osunut täydellinen mekkokauppa, josta kotiin lähtikin eräs ihana farkkukankainen yksilö. Mutta se oli viidenkymmenen prosentin alennuksessa, ei voinut vastustaa! Nyt pidetään sitten kukkaronnyörit tiukemmalla, että riittää palkat reissailuun.


Stratford oli täydellinen päiväretkikohde aurinkoiselle lauantaille. Nyt oon vähän sivistänyt itseäni ja tiedän toivottavasti vähän enemmän Shakespearesta kuin sen, mikä peruskoulussa taottiin päähän (ja joka iloisesti on jo unohtunut). Oli myös hirmuisen ihanaa puhua jonkun kanssa pitkästä aikaa suomea ihan face-to-face muutenkin kuin Skypen välityksellä. Illalla raahauduin kotiin seitsemän jälkeen päänsärkyisenä mutta iloisena, seuraavan viikon sunnuntain reissusuunnitelmat jo mielessä.

Niin paljon on vielä paikkoja, jotka haluan nähdä! Nyt kun vuosi on vaihtunut, niin oon havahtunut siihen, miten nää kuukaudet ne täällä vaan hupenee. Tää on ainutkertainen tilaisuus asua ja elää tällä tavalla, joten pitää ottaa kaikki irti. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

piristä päivääni kommentilla! ♥ ✉