perjantai 31. lokakuuta 2014

suurkaupungin arkkitehtuuria valenciassa

Guadalestin jälkeen torstaina tehtiin reissu Valenciaan, Espanjan kolmanneksi suurimpaan kaupunkiin. Vähän isommat piirit siellä siis kuin niissä pikkukaupungeissa, joissa muuten aikaamme vietettiin. Kaupungissa olisi varmasti ollut vaikka mitä nähtävää, mutta kukaan ei ollut oikein etukäteen mitään googlaillut, joten päätettiin lähinnä pyöriä ympäri ja tehdä kierros hop on, hop off -bussilla. Bussi menikin sopivasti eläintarhan ohi, joten vietettiin sielläkin tyttöjen iloksi parisen tuntia.

Suurin osa omista julkaisukelpoisista Valencia-kuvistani on erilaisista mielenkiintoisista taloista. Arkkitehtuuri oli Valenciassa erilaista kuin muualla missä kävimme - rakennukset olivat korkeampia ja kerrostalot hienompia. Kunnon suurkaupungin tunnelmaa. Ajattelin siis julkaista tälläisen suht arkkitehtuuripainotteisen kuvapläjäyksen!


Ihana Valencia. Ja meillä oli kyllä ihana päivä!

keskiviikko 29. lokakuuta 2014

let them eat cake

Taas on arkiviikko puolessa välissä, ja voisin vähän kertoa viikonlopun kuulumisia. Lauantaina koitti vihdoin se kauan ja hartaasti suunniteltu Halloween-teemainen läksiäisjuhlapäivä. Leivottiin koko viikko maanantaista alkaen, vain keskiviikkona pidettiin leipomistauko ja koottiin lahjapussit vieraille. Minä leivoin kakkupohjat päivällä ja iltaisin täytettiin, kuorrutettiin ja koristeltiin ainakin kaksi tuntia. Kaksi kakkua, ja yli kymmenen tuntia työtä - pelkästään torstaina puuhailin kakkujen kanssa yhteensä seitsemän tuntia!

Mutta oli se kyllä sen arvoista, sillä tuli kyllä ulkonäkönsä puolesta näyttävimmät kakut, mitä ikinä oon aikaisemmin väkertänyt. Annetaan kuvien puhua puolestaan:


Noidankattilakakku kätkee sisäänsä suklaakakkupohjan ja suklaatäytteen kolmevuotiaan toiveiden mukaisesti. Kahva tehtiin ujuttamalla rautalankaa lakupötköjen sisälle, ja puut kattilan alla ovat Flakes-nimisen suklaapatukan palasia. Etualalla olevat noidat ovat kakun ainoa osa, joka ei ole syötävää tai itse tehtyä: figuuri tilaustyötä ja jonkinlaista kovaa massaa, joten se säilyy muistona vielä näin juhlien jälkeenkin.

Kurpitsakakun sisällä puolestaan on suklaahipuilla maustettu kuivakakku (ihanan kostea tosin), joka on keskeltä täytetty piñata-tyyliin karkeilla - siitä paikka kakun keskellä. Päätettiin vielä lisätä syksyisyysastetta muotoilemalla sokerimassasta lehtiä, kastanjoita ja pieniä eläimiä kurpitsan ympärille.


Kakkujen lisäksi hostäiti oli tilannut halloweenmaisesti koristeltuja keksejä ja kuppikakkuja, ja lapsille oli ennen jälkiruokaa lämmintä ruokaa sekä aikuisille buffetti. Juhlat menivät oikein mukavasti, kaikilla näytti olevan hauskaa ja lapset saivat riehua vapaasti. Mullakin oli tosi hauskaa, juttelin ihmisten kanssa ja juoksin lasten perässä. :-D

Nyt on sitten läksiäiset pidetty ja muuttoon on enää vajaat kolme viikkoa! Paljon on vielä puuhaa ennen sitä, tavaroiden läpikäymistä ja sen sellaista. Kahdet synttäritkin on tulossa, ensi viikolla hostisän ja sitä seuraavalla mun omat sekä paljon rakkaiden Suomi-ihmisten merkkipäiviä. Tällä viikolla leivotaan siis vielä vähän lisää kakkua...

tiistai 28. lokakuuta 2014

el castell de guadalest - kaupunki vuorella

Ensimmäisen Espanja-viikon keskiviikkona suunnattiin sisämaahan päin, vuoristoiselle alueelle El Castell de Guadalest -nimiseen pieneen vuoristokaupunkiin, tuttavallisemmin Guadalestiin. Guadalest on todella pieni paikka, ja Wikipedian mukaan siellä asuu (pysyvästi) vain vajaat 200 ihmistä. 

Pienestä koostaan ja populaatiostaan huolimatta Guadalest on kuitenkin varsin suosittu turistikohde. Maisemat ovat tietysti aivan uskomattomat, ja lisäksi alueelta löytyy pieniä putiikkeja (joista suurin osa kuitenkin myy turisteille tarkoitettua krääsää), museoita ja kirkko. Kaupungin varsinaisia turisteja vetäviä nähtävyyksiä ovat alueen keskiaikainen linna ja siihen liittyvät rakennukset, kuten vanha kellotorni ja vankiselli.


Guadalest on tavallaan jaettu kolmeen osaan. Ensimmäinen osa on uusinta aluetta, johon kuuluvat esimerkiksi pysäköintialue ja aivan vieressä olevat modernimmat ruokapaikat (joissa myös myydään sitä pahimpaa turistikrääsää). Toinen osa on varsinainen kylä, joka aikanaan kasvoi kolmannen alueen, eli korkeammalla sijaitsevan linnoituksen ympärille. Linna-alue tosiaan sijaitsee vähän korkeammalla, ja sieltä onkin huikaisevan upeat maisemat alas Guadalestin laaksoon ja siellä sijaitsevaan turkoosina hohtavalle järvelle.

Vaikka Guadalest on selkeästi turistikohde, on se osattu pitää suhteellisen koskemattomana krääsäkaupoista huolimatta. Todella tunnelmallinen paikka ihanine espanjalaisine kalkkikivitaloineen, ja yksi reissun lempparipaikoista. :)

torstai 23. lokakuuta 2014

go tell it on the mountain

Moikka taas! Edellisten postausten innottomuus on nyt tiessään, ja innolla taas kirjoittelen - ainakin näitä reaaliaikaisempia brittikuulumisia, Espanjasta turinoiminen takkuaa jostain syystä edelleen. Kyllä ne postaukset kuitenkin pikkuhiljaa ulos saadaan, toivottavasti ennen marraskuun alkua (meneepä aika nopeasti, hui!).

Meillä on tulevana lauantaina kekkerit tiedossa, ne Halloween-juhlat nimittäin. Vajaat 20 lasta on tulossa ja aikuisia varmaan vähintäänkin sama määrä. Suurin osa tarjottavista tulee tilauksena, mutta kakut päätettiin tehdä ihan itse. Toinen on viimeistelyä vaille valmis, toinen vähän enemmän kesken. Kiirettä siis pitää! Laitan kuvaa sitten juhlien jälkeen siitä, millaiset niistä oikein tuli... :)

Eilen otin muuten talvitakin käyttöön, alkaa täälläkin olla sen verran kylmä. Ainakin aamuisin. Sunnuntaina oli kyllä vielä niin lämmintä, etten tarvinnut takkia ollenkaan, tällä viikolla taas on ollut hyytävää (etenkin tiistaina, jolloin oli supertuulista). Sää on muutenkin ollut ihan hullu, välillä sataa vettä ja 10 minuutin päästä paistaa aurinko, sitten taas sataa. Kerran toisesta ikkunasta ulos katsoessa satoi vettä, vastapäisessä puolestaan paistoi nätisti aurinko.

(En oo tällaisten instagram-tyylisten blogikollaasien suuri ystävä, mutta nyt kun opin vihdoin tekemään Picasalla kollaaseja, niin päätinpähän kokeilla. Ihan hauskahan siitä tuli... Yritetään kuitenkin edelleen pitäytyä kameralla räpsityissä kuvissa.)

Viikonloppu oli mukavan täynnä ohjelmaa. Lauantaina käytiin perheen kanssa syömässä Pizza Hutissa ja suunnattiin sen jälkeen rannikolle Hunstantoniin, jossa kerran kesällä jo käytiinkin. Lapset pääsivät ajelulle huvipuistolaitteissa ja tehtiin myös puolen tunnin venekierros merellä. Opinpa muuten oppaan puheista sen, että Hunstanton on itäisen Englannin ainoa paikka, jossa voi katsoa auringonlaskua merelle päin!

Sunnuntaina otin vihdoin junan Peterboroughun, johon olen halunnut päästä tutustumaan jo pidemmän aikaa - sekä tapaamaan erään suomalaisen au pairin, jonka silloin muinoin kesällä tapasin junassa. Hostäiti kyllä varoitti, että Peterborough ei ole kovin ihmeellinen kaupunki, eikä ollut väärässä. Se muistutti aika lailla meidän lähikaupunkia King's Lynniä, on vain isompi ja katedraalillinen. Oli reissu kuitenkin vaivan arvoinen, oli nimittäin superkiva tavata taas joku toinen au pair, vaikka tämä kyseinen tyttö lähteekin takaisin koto-Suomeen jo parin viikon päästä.


Kaikkea muutakin kivaa on näiden parin hiljaisemman viikon aikana tapahtunut. Ostettiin hostäidin kanssa liput Michael Bublén joulukuiselle keikalle Birminghamiin! Aika kalliithan ne oli, mutta eihän tällaista tilaisuutta voi jättää käyttämättä. Viime - ja vielä toistaiseksi ainoalla - kerralla näin Bublén tämän vuoden helmikuussa Helsingin Hartwall Areenalla. Keikka oli ihana, joten innolla joulukuun neljättä odottelen!

Kivoja viikonloppuja on tiedossa, ja pian me jo muutetaankin. Ah, muutto. En malta odottaa, enkä malta olla puhumatta siitä. Nyt sain sen kuitenkin taas mainittua, ja on aika alkaa laittaa ruokaa tytöille ennen kuin haen heidät koulusta. Palataan taas pian!

keskiviikko 22. lokakuuta 2014

denia


Altean jälkeisenä päivänä otettiin suunnaksi Denia, kaupunki puolimatkassa Alicantesta Valenciaan. Denia oli mielestäni viihtyisämmän oloinen kaupunki kuin Altea, sieltä löytyi enemmän kivoja (pikku)kauppoja ja kävelykatuja.

Me aloitettiin päivä heti kahvittelemalla yhdessä suloisessa ulkokahvilassa, minkä jälkeen ajeltiin junalla ympäri kaupunkia. Kierroksen jälkeen mentiin rannalle. Lapset rakensivat hiekkalinnoja ja minä uskaltauduin uimaan meressä! Vesi oli kyllä todella lämmintä, että eipä siinä paljon uskallusta tarvittu... :-D Viivyttiin rannalla suht lyhyen aikaa, sillä taivaalle alkoi kerääntyä uhkaavia pilviä. Ehdittiin juuri sopivasti ukkosen alta ravintolaan, ja kolmen ruokalajin lounaan jälkeen paistoikin taas aurinko. Leikittiin vielä hetki puistossa, ennen kuin ajettiin takaisin kotiin ja vietettiin loppuiltapäivä omalla uima-altaalla polskutellen.