tiistai 21. lokakuuta 2014

altea(n vanha kaupunki)

Täällä ollaan taas! Edellisestä postauksesta onkin jo vierähtänyt hyvä tovi. Bloggaaminen ei vain ole viime aikoina inspannut, varsinkaan Espanjasta kirjoittaminen ja kuvittaminen. Ehkä se johtuu siitä, että kuvia on vain niin paljon muokattavana tai ehkä olen vain aikaansaamaton. Lomasta tuntuu muutenkin olevan jo hirveän pitkä aika, vaikkei kotiinpaluusta ole kuin reilut kaksi viikkoa.

Saavuttiin siis Espanjaan syyskuun tokavikana lauantaina. Sunnuntai meni omalla uima-altaalla rentoutuessa ja ihmetellessä, ja maanantaina aloitettiin Costa Blancan tutkiminen, suuntana (ei meistä kovinkaan kaukana sijaitseva) Altea-niminen kaupunki.


Syötiin lounasta ja leikittiin rannan tuntumassa, minkä jälkeen lähdettiin tutustumaan Altean vanhaan kaupunkiin. Itse keskusta ja tuo kuvassakin näkyvä rantabulevardi eivät olleet hirveän viehättäviä (tai sitten ei vain löydetty kaupungin ydintä), mutta vanha kaupunki puolestaan oli hurmaava! Kauniita valkoisiksi kalkittuja taloja, rauhallisia kujia, viihtyisä aukio, suloisia pikkuputiikkeja ja kahviloita sekä upeita näköaloja. ♥ 

Kotimatkalla tytöt saivat luvan syödä ravintolasta mukaan saamansa tikkarit, ja pitivät sokerihumalan siivittäminä puolen tunnin huutokisan autossa. Etupenkillä käännettiin musiikkia kovemmalle... :-D


Alteasta ei tullut uutta lempikaupunkiani, mutta vanha kaupunki käänsi kaupungin pistetilin ehdottomasti plussan puolelle, niin suloinen se oli. Nyt alan kuitenkin puolivalmistaa meille päivällistä ennen kuin haen tytöt päiväkodista. Yritän aktivoitua postausten kirjoittelussa tällä ja ensi viikolla, sillä monta kansiollista kuvia odottaa julkaisuaan ja tuoreempiakin kuulumisia olisi kiva päästä postailemaan. :)

2 kommenttia

  1. Ihania kuvia! Kiva että oot palannu sorvin ääreen ;)

    VastaaPoista

piristä päivääni kommentilla! ♥ ✉