perjantai 31. lokakuuta 2014

suurkaupungin arkkitehtuuria valenciassa

Guadalestin jälkeen torstaina tehtiin reissu Valenciaan, Espanjan kolmanneksi suurimpaan kaupunkiin. Vähän isommat piirit siellä siis kuin niissä pikkukaupungeissa, joissa muuten aikaamme vietettiin. Kaupungissa olisi varmasti ollut vaikka mitä nähtävää, mutta kukaan ei ollut oikein etukäteen mitään googlaillut, joten päätettiin lähinnä pyöriä ympäri ja tehdä kierros hop on, hop off -bussilla. Bussi menikin sopivasti eläintarhan ohi, joten vietettiin sielläkin tyttöjen iloksi parisen tuntia.

Suurin osa omista julkaisukelpoisista Valencia-kuvistani on erilaisista mielenkiintoisista taloista. Arkkitehtuuri oli Valenciassa erilaista kuin muualla missä kävimme - rakennukset olivat korkeampia ja kerrostalot hienompia. Kunnon suurkaupungin tunnelmaa. Ajattelin siis julkaista tälläisen suht arkkitehtuuripainotteisen kuvapläjäyksen!


Ihana Valencia. Ja meillä oli kyllä ihana päivä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

piristä päivääni kommentilla! ♥ ✉