torstai 1. maaliskuuta 2018

Kahden ja puolen vuoden jälkeen


Muutin Skotlantiin, aloitin opiskelut, tutustuin uuteen elämääni, tapasin pojan. Boom. Tässä sitä sitten ollaan, reilut kaksi ja puoli vuotta myöhemmin. Blogi jäi elämän jalkoihin.

Tällä hetkellä istun kotisohvalla teekupin kanssa. Opiskelen opettajaksi kolmatta vuotta, ja meneillään on parhaillaan kuuden viikon harjoittelu. Meille kuitenkin satoi eilen komeasti lunta (etenkin Skotlannin mittakaavalla!), joten sekä lapset että opettajat lähetettiin kotiin puoliltapäivin, ja koulu on tänään suljettu. Extravapaapäivä siis. Joten päätin pitkästä aikaa kurkistaa blogiini.

Enpä viime postausta kirjoittaessani tiennyt, että 15 päivän päästä sen kirjoittamisesta tapaisin tulevan aviomieheni. Hassua, miten pitkän matkan olenkaan siitä kulkenut. En tiedä, miten voisin tiivistää viimeiset kaksi ja puoli vuotta yhteen postaukseen. Olen onnellinen. Elämä ei todellakaan ole ollut helppoa, ja olen taistellut monien vastoinkäymisten kanssa; niin yksin kuin yhdessä. Mutta silti, kun katson viereisessä nojatuolissa istuvaa miestäni, voin sanoa että olen hyvin onnellinen, kaikesta huolimatta. En tiedä, tuleeko blogi ikinä palaamaan, ainakaan siinä mittakaavassaan, kuin se ikinä oli. Bloggaaminen oli minulle rakas harrastus vuosia, aina yläasteelta saakka, mutta kun yliopisto alkoi, motivaatio laski nollaan ja muut asiat nousivat tärkeämmiksi. Olen kuitenkin superiloinen siitä, että au pair aikana kirjoitin reissupostauksia ja kirjoitin fiiliksiä ylös blogiin. Niihin on ollut ihana palata: kaikkiin ihaniin viikonloppu- tai päiväreissuihin, lomaan Espanjassa, käynteihin Suomessa. Blogi on ollut piilossa viimeiset pari vuotta, mutta aion nyt avata sen julkiseksi, vaikka en tänne enää kirjoittelisikaan.

Halusin kai vain sanoa hei. Elämä jatkuu edelleen - hyvin erilaisena kuin mitä se kaksi ja puoli vuotta sitten oli, mutta mahtavampana kuin osasin kuvitella. Ehkä tulevaisuus inspiroi minua kirjoittamaan enemmän omalla äidinkielellä (ehkä se tekisi hyvää, ettei äidille FaceTimetessa tarvitse puhua aina puhua Finglishiä). Se jääköön nähtäväksi.

torstai 3. syyskuuta 2015

telttaelämää walesissa


Englannissa ollaan taas! Saavuin tosiaan ihan oikeaan aikaan, vaikka blogissa minusta ei olekaan kuulunut. Nimittäin tuskin ehdin tavaroitakaan purkaa (vaihdoin vain hieman erinäisten matkalaukkujen sisältöjä) kun sitä mentiinkin taas - nimittäin Walesiin! Hostperheeni kysyi jo ennen kesäkuista lähtöäni, olisinko kiinnostunut lähtemään elokuun viimeisellä viikolla telttamajoitteiselle lomalle. Omat camping-muistoni rajoittuvat lapsuuteen (muistan epämääräisesti kuinka joku kesä kierrettiin Suomea asuntoautolla) sekä noin yhden yön telttailuun omalla takapihalla (neljä henkilöä sullottuna kahden hengen lasten telttaan). Lisäksi diiliin kuului ennennäkemättömiä maisemia Pohjois-Walesista ja mahdollisuus herätä joka aamu kukonlaulun aikaan lasten kanssa, joten hyväksyin tarjouksen ilomielin! (Tytöt nukkuivat oikeasti tosi hyvin.)

Viikko telttaelämää oli kyllä oikein hauska kokemus. Leirintäalue sijaitsi maatilalla, vuorenrinteellä Harlech-nimisen kaupungin yläpuolella. Maisemat olivat siis aika huikaisevat, tuuli tosin aika kova. Paikasta löytyi myös suihku-/vessa-/pyykkitupa ja nukuttiin teltassa ilmapatjoilla, joten liian metsähenkinen tämä kokemus ei ollut.


Aamut käynnistyivät yleensä aika hitaasti. Tytöt menivät myöhään nukkumaan, joten he myös onneksi heräsivät myöhemmin kuin normaalisti. Omaa torkkumisaikaa sai myös kummasti pidennettyä kun iski lasten nenän eteen iPadilta uusimman sovituksen Tuhkimosta (uusi suosikkielokuva, nelivuotias osaa puolet vuorosanoista ulkoa). Sitten tehtiin aamupalaa, laittauduttiin valmiiksi ja hups, kello olikin usein jo lähempänä kahtatoista kuin kymmentä. Mutta mikäs siinä, lomallahan sitä oltiin.

Hitaista starteista huolimatta ehdittiin tehdä vaikka mitä. Kierreltiin Harlechissa ja käytiin tutkimassa sen keskiaikaista linnaa sekä löydettiin vakikahvila, josta sai ihania keittoja ja taivaallisia juustoskonsseja. Tehtiin reissu Shell Island -nimiselle rannalle, joka on nimensä mukaisesti täynnä simpukoita. Vietettiin tuulinen päivä Harlechin rannalla (minkä jälkeen joka paikka oli täynnä hiekkaa), nähtiin serkkuja ja isovanhempia, paahdettiin vaahtokarkkeja nuotiolla, ruokittiin maatilan ponia sekä käytiin itse keräämässä munia kanalasta, ihailtiin auringonlaskuja ja tutustuttiin telttanaapureihin. Käytiin myös hieman kävelemässä Snowdonin kulmilla. Lisäksi Tescon parkkipaikalla tuli viikon aikana vietettyä mielestäni kiitettävästi aikaa lasten nukkuessa päiväunia...


Vaikka koko kesän olenkin enemmän tai vähemmän "lomaillut", niin vasta tämä tuntui todelliselta lomalta. Oli hauskaa tiskata astioita pesuvadissa ja kokata munia ja pekonia kannettavalla kaasuliedellä, ja vaikka kotiin tullessa kuivat pyyhkeet tuntuivatkin luksukselta, oli paljon tunnelmallisempaa käyttää viikko kumisaappaita ja kävellä likaisella suihkutilan lattialla kantapäillään, että saisi sukat kuiviin jalkoihin. Tekemistä ja touhua oli paljon, enkä edes ehtinyt ajatella yliopistomurheitani tai päivä päivältä kasvavaa jännitystä. Olisin mieluusti jäänyt vielä viikoksi.

Tällä viikolla olen tehnyt vanhoja tuttuja hommia, vaikka olenkin nykyään au pairin sijaan family friend (tälleen mut mm. esiteltiin telttanaapureille, aww). ♥ Aika käy jo muutenkin pitkäksi, puhumattakaan siitä, että tytöt olisivat päivästä vielä kaksi ekstatuntia päiväkodissa enkä laittaisi edes ruokaa. Yliopistoon valmistautuminen on vielä vaiheessa, pitäisi hankkia oma läppäri, peitto, tyyny, lakanat ja rekisteröityä yliopiston sivuille. Jännittää ja stressaa, ja haluaisin vain leipoa juustoskonsseja ja mustikkapiirakkaa (tai ehkä paeta Walesiin), enkä ollenkaan viikon päästä muuttaa. Tai toisaalta kyllä haluan. 


Ennen muuttoa pääsen kuitenkin vielä toivottamaan hyvää ensimmäistä koulupäivää toiselle tytoistäni, joka aloittaa ensi viikolla koulun! Nyt kutsuvat kuitenkin höyhensaaret, hyvää yötä!

perjantai 21. elokuuta 2015

lähtöaamun mietintöjä

Sitä saa mitä tilaa. Jos viime postauksessa valittelin tekemisen puutetta, niin  viime aikoina ei sitä kyllä ole puuttunut... On aamu lentokentällä, viimeiset hetket ennen Englantiin paluuta. Miten kesä menikin niin nopeasti? Lomaa kyllä vielä on jäljellä, mutta Suomi-aika on nyt kulunut umpeen. Enkä odottanut sen aiheuttavan tällaista haikeutta.

Voisin vähän valottaa kuukauden kuulumisia. Entinen hostperheeni tosiaan tuli lomailemaan luokseni elokuun alussa. Asuin koko viikon heidän vuokraamassaan loma-asunnossa, ja menoa kyllä riitti! Joka päivä seikkailtiin milloin Muumimaailmassa, milloin risteilyllä saaristossa tai vesipuistossa. Toki vierailtiin myös meillä kotona, mustikkapiirakan ja vanhojen barbien äärellä. Sain itsekin oikein kunnon turistihaukkauksen omasta kotiseudustani, tuli nimittäin vierailtua monessa paikassa, joissa en ole käynyt sitten lapsuuden. Paikat ovat kutistuneet! Viikon jälkeen olin ihan loppu, ja viikonloppu kuluikin toipuessa...


Seuraavalla viikolla hoidin asioita, kävin mm. hammaslääkärissä ja muuta yhtä hauskaa. Viime viikon torstaina puolestaan vietin päivän Särkänniemessä, jonka tarkoituksena oli vaihtaa kuulumisia erään suomalaisen au pair -kaverini kanssa, jota en ollut sitten Briteistä lähtöni jälkeen nähnyt. Uskaltauduin ihan hirveisiin laitteisiin ja söin niin makean vohvelin, että se sai melkein voimaan pahoin. Mutta ihanaa oli. Tampereelta matkasin vielä junalla Pohjanmaalle viettämään aikaa sukulaisten kanssa ja juhlimaan erästä rippilasta.

Sitten olikin jo maanantai. Tämän viikon maanantai. Sitten tiistai - ja apua, nyt on jo perjantai. Olen sanonut heipat viimeisille kavereille, käynyt entisessä lukiossani moikkaamassa muutamia opettajia, yrittänyt ahmia loputkin kirjaston kirjat, antanut kampaajalle saksimisluvan niin että hiukset tuntuvat nyt liian lyhyiltä sekä leiponut kesän kunniaksi joulutorttuja - koska #ulkosuomalaisuus. ;)


Ja täällä sitä nyt ollaan - Helsinki-Vantaan lentokentällä. Herätyskello soi yöllä kello kaksi, ja kolmelta yöllä lähti bussi kentälle. Tarkoitus oli nukkua, mutta arvaatkaa vain, sainko unen päästä kiinni. Vaihdan konetta Kööpenhaminassa ja myöhemmin, kello 9:30 brittiaikaa mun pitäisikin olla jo Birminghamin kentällä. Saan viettää vielä kolme viikkoa hostperheeni hoivissa ennen muuttoa Skotlantiin - ja lauantaina lähdetään viikoksi Walesiin telttailemaan!

Suomesta lähtemisen ei pitänyt olla näin iso juttu. Olenhan tullut ja mennyt Suomen ja Englannin väliä jo monta kertaa, ja kyyneleet ovat tähän mennessä kihonneet silmiini ainoastaan Brittein saarilta lähtiessä. Eilisiltana kuitenkin nieleskelin niitä ahdistuksessani. Kohta mun pitäisi kuitenkin asua omillani (neljän kämppiksen kanssa toki, mutta silti) ja aloittaa ihan uusi ajanjakso elämässä. Siirtymävaihe on aina jännittävä, ja ehkä olen kahden kuukauden aikana kiintynyt Suomeen ja tuttuihin sekä turvallisiin kuvioihin vähän liikaa. Onhan mun juuret kuitenkin täällä. Olisin tuskin ikinä hakenut opiskelemaan Skotlantiin ilman tätä välivuotta ja sen tuomia kontakteja. Nytkin uuteen hyppäävän, pelokkaan tytön jännitystä helpottaa se, että lähin paikka, jonne opiskelijaelämää paeta, sijaitsee vain kahden tunnin junamatkan päässä. Mieli on tällä hetkellä rauhallinen yön jännityksestä huolimatta - kyllä mä tuun pärjäämään.

Näkemiin taas Suomi! ♥

torstai 30. heinäkuuta 2015

heinäkuun kuulumisia

Nyt tulis näiden reissujuttujen väliin vähän ajankohtaisempaa menoa heinäkuulta!

Suomessa oleskeleminen on ylittänyt kuukauden rajan nyt viidellä päivällä, vaikka olo on sellainen, kuin täällä olisi oltu jo ikuisuus. Suomi sujuu suussa taas varsin mukavasti - en tiedä onko blogikirjoittamisenikin monisanaisempaa kuin mitä viimeisinä kuukausina Englannissa oli. Oikeiden suomenkielisten sanojen löytäminen ainakin on helpompaa... Englannin puhumista on kuitenkin ikävä, ja kun viikonloppuna yllättäen jouduin tilanteeseen, jossa kieltä piti käyttää, tuntui se jotenkin tönköltä. No, pian pääsen taas pulputtamaan sydämeni kyllyydestä, nimittäin lauantaina brittiperheeni tulee Suomeen lomalle - ja siihen on enää kaksi yötä (kuten tytöt asioita laskevat)!!


Heinäkuun alkuun on kuulunut himostelua New Wine -tapahtumassa, jossa sain olla osa huippua palvelutiimiä ja kokea taas kesän parhaita hetkiä. Sen jälkeen luvassa oli viikko ahkeraa leipomista ja rippijuhlien järjestelyä sekä totta kai itse juhlat. Niin ja Suomenlinnassakin tuli eräs pilvinen kesäpäivä käytyä.

Loppukuukauden teemana on ollut yliopistoon valmistautuminen. Luulin, että au pairiksi lähteminen vaati paljon järjestelyjä, mutta tämä on kyllä ihan uudella levelillä. Kaikki tukihakemukset liitteineen on saatu lähetettyä ja nyt jännityksellä odotetaan päätöksiä. Tuntuu, että asioiden järjestämistä ja tulevaisuuden järkeilyä on kuitenkin vielä jäljellä enemmän kuin mitä olen tähän mennessä saanut aikaan. Tai ehkä mua viimeiset kaksi viikkoa vaivannut väsymys vain saa tuntumaan pinon suuremmalta kuin se oikeasti onkaan. Tällainen "en oo töissä eikä mulla oo hirveesti muitakaan velvollisuuksia" -aika ei pidemmän päälle sovi mulle. Tarvitsen kehittävää tekemistä!


Olen tosi innoissani opintojen aloittamisesta. Tavallaan oon kaivannut koulun käyntiä, ja tällä kertaa siihen liittyy ihan uudella tavalla itsenäinen elämä. Se pelottava aikuiseksi kasvaminen. Vaikka olen viettänyt unettomia öitä murehtien kaikkia hoidettavia asioita ja "mitä jos mä en saakkaan tukia" -juttuja sekä muita yhtä järkeviä asioita, en malta odottaa sitä, että ne asiat tavalla tai toisella on hoidettu ja koulu vihdoin alkaa. Etenkin nyt, kun kesäni on erittäin vähäkiireinen, on ollut uhrata liikaa aikaa kaikkeen aivan turhanpäiväiseen päänsisäiseen pohdintaan. (Onpahan ollut aikaa päivittää blogia...) Kaikki kaveritkin ovat enemmän tai vähemmän töissä. Elokuussa meno toivottavasti aktivoituu, eikä päiväni jännittävin hetki tule olemaan opintotukipapereiden lähettäminen tai sähköpostivastauksen saaminen yliopistolta.

Sain muuten asunnon, joten siinä on yksi stressinaihe poissa! Ensimmäisen vuoden tulen siis asumaan yliopiston kampusalueen läheisyydessä (ja maksamaan kallista vuokraa), yhdessä muiden ykkösvuosilaisten kanssa. Kämppä on valmiiksi kalustettu ja jokaisella on oma pikku kylppäri, vaikka keittiö ja olohuone ovatkin yhteisiä. Olisipa jo syyskuu!


Vielä viimeinen, ilmoitusluontoinen, asia. Kuten olette saattaneet huomata, blogi on saanut uuden, raikkaamman ilmeen! Itseäni alkoi tympiä vanha, yli vuoden esillä ollut ulkoasu, joten muutos oli ehdottomasti paikallaan. Mitä pidätte?

Nyt lähden päivän jännittävimmälle seikkailulle, nimittäin uusia farkkuja sekä ensi vuoden kalenteria metsästämään! Onneksi ensi viikolla tulee vilinää riittämään tyttöjen perässä juostessa, muuten saattaisin kuolla tylsyyteen.

maanantai 27. heinäkuuta 2015

jane austenin jalanjäljillä bathissa

Ajattelin nyt vihdoin julkaista luonnoksissa melko pitkään keskeneräisenä pyörineen postauksen maaliskuun alussa tehdystä reissusta yhteen lempikaupungeistani - Bathiin. Bath on yksi reissulistallani ihan alusta alkaen olleista kaupungeista, ja kun marraskuisen muuton jälkeen sinne matkustaminen helpottui roimasti, tartuin kaverini kanssa tuumasta toimeen ja tehtiin kaupunkiin päiväreissu.

Eikä Bath pettänyt odotuksia - päinvastoin. Aivan lumoavan kaunis kaupunki! Oltiin ihastuksissamme aina rautatieasemalta poistumisen jälkeen. Niin kaunista, joka puolella.


Oltiin tällekin reissulle totta kai suunniteltu muutava nähtävyys, joissa haluttiin käydä. Ensimmäinen etappi oli Roman Baths eli kaupungin roomalaisaikainen kylpylä. Kylpylän "sydämessä" olevan kuuman lähteen ympärille tosiaan rakennettiin kylpylä jo roomalaisten aikaan - kenties jopa aiemminkin. Enää paikka ei tokikaan palvele kylpylänä, vaan on täysin muutettu turistikohteeksi. Ihan mielenkiintoinen paikka, mutta 12 punnan sisäänpääsymaksu ei minusta ihan vastannut sitä, mitä olin odottanut.

Veteen ei kylpylävierailulla saanut koskea, mutta sitä oli myöhemmin mahdollisuus maistaa! Aikoinaanhan kylpylään tultiin parantamaan jos jonkinmoista vaivaa sen mineraalipitoisuuden vuoksi. Melko mielenkiintoinen makuelämys, täytyy sanoa... :D


Kylpylältä matka jatkui kaupungin keskustassa pyörien ja jokaista rakennusta ihastellen. Käytiin myös lounaalla Alice in Wonderland -teemaisessa kahvilassa, joka oli sisustettu söpösti eriparisilla pyödillä, tuoleilla, kelloilla sekä astiastolla.

Lounaan jälkeen vaeltelu jatkui, ja löysimme sattumalta kaksi Bathin varmasti kuuluisinta katua - The Circuksen sekä Royal Cresentin.


Ilma oli helmi-maaliskuun vaihteessa poikkeuksellisen lämmin, kevätauringon säteet lämmittivät ja tuli niin kuuma, ettei takkiakaan oikeastaan tarvinnut! Kevät oli Briteissä muutenkin tuohon aikaan jo aika pitkällä, ja esimerkiksi narsissit ja krookukset kukkivat täyttä häkää. Liityttiin siis brittien joukkoon The Royal Cresentin viereiseen puistoon ja nautiskeltiin jonkin aikaa auringosta.


Bathissa on asunut monia kuuluisia ihmisiä. Kirjailija Jane Austen oli yksi näistä - hän asui kaupungissa perheensä kanssa vuosina 1801 - 1805. Myös kaksi Austenin kirjoista, Northanger Abbey sekä Viisasteleva sydän sijoittuvat molemmat Bathiin. Bathista onkin löydettävänä monenlaista Austeniin liittyvää: on Jane Austen Centre, kirjailijaan liittyvä kaupunkikävely ja järjestetäänpä kaupungissa jokavuosittainen Jane Austen -festivaalikin! (Siellä olisi kyllä siistiä joku vuosi käydä.)

Me jäljitimme kaupungista Austenin kotitalon. Yläpuolella olevassa kuvassa se näkyykin: numero neljä. Seinässä olevassa laatassa asia vielä todetaan, mutta koska talon nykyiset asukkaat olivat kotona, en viitsinyt ottaa kuvaa lähempää...


Ei ole vaikea uskoa, että Bath on heti Lontoon jälkeen Englannin suosituin matkailukohde. Niin hurmaavaksi se osoittautui, ja nousi brittilistallani top viitoseen. Tuonne haluaisin vielä joskus ihan ehdottomasti palata, vaikka sitten niille Jane Austen -festivaaleille!

lauantai 25. heinäkuuta 2015

north wales pt. 3: llangollen

Wales-viikonlopun viimeinen etappi oli Llangollen, kaunis laaksokaupunki suhteellisen lähellä Englannin ja Walesin rajaa. Saavuttiin kaupunkiin toisen päivän iltana, jolloin meillä oli aikaa katsella vähän ympärillemme ja nauttia illallista supersöpössä tea roomissa. Sattuipa samalla taas yksi hauska kohtaaminen, nimittäin yksi paikan työntekijöistä, Turkista kotoisin oleva mies, osasi noin 20 sanaa suomea! Hän oli kuulemma aikanaan Turkissa yli kymmenen vuotta sitten tutustunut siellä asuviin suomalaisiin, ja kehui kuinka mukavaa kansaa me olemme.

Täällä Briteissä on kyllä tullut tavattua mitä hauskimmissa tilanteissa ihmisiä, jotka osaavat pari sanaa (tai joskus vähän enemmänkin...) suomea tai joilla on jokin muu kontakti Suomeen mitä hauskimmista syistä. Hyvin mieleen painuneita tilanteita jokainen, ja kaikki juuri sellaisissa paikoissa, missä sitä minkäännäköisiä Suomi-kontakteja vähiten odottaisi.


Majoituimme tällä kertaa hostellin sijaan peribrittiläisessä bed & breakfast -paikassa. Sunnuntaiaamuna uloskirjauduttuamme lähdimme suorittamaan päivän aktivitteettia, joka oli kaupungin huipulle Castell Dinas Branin raunioille kiipeäminen. Kyseessä ovat siis 1200-luvulla rakennetun linnan rauniot. Ja kyseessä todellakin ovat rauniot, sillä hyvin vähän on jäljellä siitä kerran varmasti mahtavasta linnoituksesta, jonka satunnaiset jäljelle jääneet kiviseinät aikoinaan muodostivat.


Kävely Dinas Braniin Llangollenista on oikeastaan pelkkää ylämäkeä ja paikoittain hyvinkin jyrkkä. Hotellista uloskirjautuessammekin meitä varoiteltiin kävelyn jyrkästä osuudesta, mutta reitti oli mielestäni aika sopiva. Nykyään reitin jyrkimmälle osuudelle on myös tehty siksakin muotoinen polku, joka helpottaa ylös kiipeämistä huomattavasti.

Huipulla tuuli! Ja pilvisestä säästä huolimatta maisemat olivat huikaisevat - niin alhaalle Llangolleniin, itään Shopshiren maaseudulle kuin länsipuolellekin kohti Snowdoniaa.


Dinas Branin rauniot olivat todella kiehtovat. Jollain tapaa paikka oli paljon mielenkiintoisempi kuin jotkin ehymmät linnanrauniot tai varsin hyvinkin säilyneet linnat, joissa olen au pair -vuoteni aikana vieraillut. Paikassa oli aivan erityinen tunnelma!

Vietettyämme huipulla lähes tunnin, kapusimme alas toista kautta kiertäen Castell Dinas Branin toiselle puolelle. Taisimme matkallamme ylittää myös lammaslaitumen... Näin public footpathit Walesissa. Mäen toiselta puolelta sai vielä muutamat kivat maaseutukuvat, ennen kuin lähdimme kävelemään takaisin Llangolleniin. Lähistöllä olisi sijainnut myös mielenkiintoinen Valley Crucis Abbey, mutta valitettavasti aika ei riittänyt sen etsimiseen. Käytiin syömässä siinä samaisessa tea roomissa, minkä jälkeen olikin aika aloittaa pitkä kotimatka.


Llangolleniin päästäkseen täytyy ensin ottaa bussi Wrexham-nimisestä kaupungista, josta me sitten junailimme tiemme takaisin Birminghamin suuntaan. Viikonloppu oli kerrassaan unohtumaton. Sain tutustua lähemmin sellaisiin upeisiin paikkoihin, jotka ovat jo pitkään olleet bucket-listallani lähempää tutkiskelua vaatien ja nähneet verkkokalvoille ikuisen jäljen jättäviä maisemia. Seuralaiseni kanssa saatiin tutustua taas paremmin ja jakaa mietteitä Briteissä asumisesta ja yhden elämänvaiheen päättymisestä. Aika lailla täydellinen viimeinen viikonloppu päättämään 15 kuukauden kestäneen au pair -seikkailuni siis.

Intohimoni matkustella sai reissusta vain lisää bensaa liekkeihinsä. Britanniassa olen rakastunut ennen kaikkea pieniin paikkoihin ja maaseutuun isojen cityjen sijasta. Taidan edelleen olla se pikkukaupungin tyttö, heh. Opiskelijabudjetilla tuskin tullaan matkustelemaan yhtä suuressa mittakaavassa kuin mihin viimeisen vuoden aika on ollut mahdollisuus, mutta eiköhän sitä johonkin päästä. Mulla on suuret odotukset Skotlannille.