you're an ocean to my soul

"The whole point of taking pictures is so that you don’t have to explain things with words." -Elliot Erwitt

and the hardest part was letting go

Tänään tulee täyteen tasan puoli vuotta siitä, kun pakkasin laukkuni, astuin lentokoneeseen ja matkustin tänne Brittein saarille toteuttamaan pitkäaikaista unelmaani, au pairina työskentelyä. Puoli vuotta tuntuu ihan hirmuisen pitkältä ajalta - voiko siitä olla niin kauan? Toisaalta päivät menee täällä hirveän nopeasti, kohtahan se joulukin jo on! Hassua, miten paljon jotkut asiat ovatkin kuuden kuukauden aikana muuttuneet. Kuusi kuukautta sitten olin juuri saanut ylioppilaskirjoitukset pakettiin ja olin niin varma itsestäni, elämästäni ja ennen kaikkea siitä, mikä haluan olla isona.

Nyt mun ajatukset tulevaisuuden suhteen ovat olleet jo useamman kuukauden yhtä sekasotkua. En olekaan enää varma mistään. Mitä tämän jälkeen? Mitä jos musta ei olekaan opettajaksi, niin kuin ajattelin? Mitä muutakaan voisin olla? Mitä mä ees oikeastaan haluan? Onko mun unelmat liian korkealentoisia - pitäisikö kuitenkin valita jotain ns. tuttua ja turvallista?

Kun alun perin lähdin au pairiksi, oli suunnitelmana jäädä vähintään kesän ajan, elokuun puoliväliin saakka. Tähän liittyi totta kai myös mahdollinen opiskelupaikan saanti. Sitten sain tietää, että hakemassani yliopistossa opintojen lykkäys vuodella onnistuu - ja päätin pitää välivuoden kävi opiskelupaikan suhteen miten kävi. Mun hostperhe on vaan niin ihana, Britannia on paikkana niin hurmaava ja viihdyn täällä niin hyvin, että en mitenkään olisi voinut jättää tätä kaikkea vain vajaan viiden kuukauden jälkeen.

No se opiskelupaikka ei omalle kohdalle napannut - aivan kuten odotinkin, meni meinaan kirjallinen koe sen verran penkin alle. Se ei mua oikeastaan paljoakaan haitannut, olin lähinnä huojentunut. En olisi sidottu mihinkään ja voisin yrittää ensi vuonna uudestaan, mahdollisuudet mulla päästä sisään kun olivat ihan hyvät. Vähitellen aloin kuitenkin kyseenalaistaa valintaani opiskelupaikan ja -alan suhteen. Oon ala-asteelta lähtien halunnut olla luokanopettaja. Tietysti mulla on muitakin haaveita ja ajatuksia ollut, mutta opettajuus on tuntunut kaikista eniten just siltä mun jutulta. Opiskelupaikattomuuden huojennus muuttuikin painostavaksi, ja aloin miettiä, onko OKL sittenkään se mun paikka. Kun en kerta opiskelemaan päässyt. Typerää ehkä, mutta niin se vaan sai mut "lannistumaan".

Oon viime kuukausien aika miettinyt kaikkea mahdollista, mikä mua kiinnostaa: psykologia, sisustussuunnittelu, leipominen ja ruoanlaitto, valokuvaaminen ja tietysti taas se opettaminen sekä yleisestikin lasten kanssa työskentely.

Aikansa vatvomisen jälkeen tulin siihen kliseiseen johtopäätökseen, että kaikki järjestyy kyllä. Ei se mitään, vaikken ihan varma siitä, mitä isona haluan olla, olekaan. Kunhan haen opiskelemaan aineita, jotka mua kiinnostaa ja jotka tuntuvat omalta sekä yritän parhaani, niin päädyn juuri sellaiseen tilanteeseen, kuin mut on tarkoitettukin.

Ja mitä jos en ensi vuonnakaan pääse opiskelemaan? On paljon asioita, joita haluaisin tehdä, joten tekemistä toiselle välivuodelle kyllä varmasti löytyisi. Mulla ei kuitenkaan oo tarkkaa suunnitelmaa ensi vuodelle, en oikeastaan tiedä yhtään, mitä maaliskuun jälkeen tulee tapahtumaan. Milloin mun au paireilut loppuu (saan kuulemma jäädä niin pitkäksi aikaa kuin haluan) ja milloin palaan Suomeen, luenko pääsykokeisiin, onko mulla kesätöitä tai yhtään mitään muutakaan. Mutta jostain syystä se ei enää häiritse yhtä paljon kuin ennen. Yritän nyt keskittyä tähän loppuvuoteen, joka on pullollaan ihania ja jännittäviä asioita. Yrittää olla yliajattelematta ensi vuotta ennen kuin se edes on täällä. Koska kaikki järjestyy kyllä omalla painollansa.

Mulla on jo jonkin aikaa ollut pienoinen haaveajatus siitä, että hakisinkin tänne opiskelemaan. Yksi päivä selailin taas skottiyliopistojen sivuja, tällä kertaa vähän enemmänkin, ja innostuin kunnolla ajatuksesta hakea opiskelemaan Britanniaan. Täällä mä oikeasti haluaisin (ainakin osittain) opiskella. Päätös oli helppo tehdä: aion siis hakea ensi vuodeksi Skotlantiin. Kun palataan lokakuun alussa Espanjasta, aloitan hakuprosessin. Aion hakea opiskelemaan ainakin psykologiaa, kasvatustieteitä opettajalinjalle, ehkä myös yhdistettyä psykologiaa ja teologiaa. Varasuunnitelmana haen varmaan vielä keväällä Suomeen ainakin luokanopettajaksi, mutta sitä ei onneksi vielä tarvitse alkaa miettiä.

Tällä hetkellä olen siis ihan liekeissä ideastani hakea opiskelemaan Skotlantiin. Vaikka en edelleenkään tiedä, mihin ammattiin loppujen lopuksi tulen päätymään, niin tämä tuntuu oikealta jutulta. Pitää ainakin yrittää. Ehkä mulla ei tarvitsekaan olla kaikki langat koko aikaa käsissä, yksityiskohtaista suunnitelmaa jokaiseen isompaan asiaan. Tärkeintä on, että uskallan luottaa siihen, että vaikka en itse sitä suunnitelmaa aina mun elämässä näe, niin sellainen on kuitenkin olemassa. Uskon siihen, että jos vaan itse teen parhaani ja olen rohkea, niin saan sellaisen opiskelupaikan kuin mun on tarkoituskin saada. Tai sitten edessä on toinen välivuosi.

Tämä saattaa nyt kuulostaa siltä, että oon kuluneet pari kuukautta vaan epätoivoisesti murehtinut ensi vuotta ja opiskelujani, mutta oikeastaan tulevaisuuspohdinnat ovat loppujen lopuksi olleet suht pieni osa ajankäytöstäni. Oon näiden kuuden kuukauden aikana saanut kokea ihan mielettömiä asioita. Oon päässyt matkustelemaan Britanniassa ja nähnyt upeita paikkoja, saanut toivottavasti elinikäisen ystäväperheen, tutustunut uusiin ihmisiin, tullut englannissa paremmaksi kuin koskaan aikaisemmin ja ennen kaikkea,rohkaistunut elämään ja tutkimaan maailmaa. Ja edessä on vielä ainakin seuraavat upeat puoli vuotta Brittein saarilla.

Oon todella kiitollinen siitä, että saan olla täällä. Oon iloinen, että uskalsin lähteä. Ei sitä edes välillä muista, mutta elän täällä todella unelmaani todeksi!

castle rising castle

Taannoin käytiin vierailulla linnassa, joka ei sijaitse kovinkaan kaukana meistä. Englannissa linnoja todellakin riittää: niitä löytyy useita satoja (muistaakseni jostain ohjelmasta opin, että noin 800?), ja Walesin ja Skotlannin puolelta löytyy varmaan vastaavat määrät lisää. Norfolkistakin siis löytyy useampi kuin yksi tai kaksi linnaa. Tässä kuitenkin Castle Rising -nimisen kylän ylpeys.

Vähän vaatimattomamman näköinen kuin esimerkiksi Caernarfon tai Conwy, mutta ihan kiva silti! Vaikka linna oli jonkin verran raunioitunut sekä sisältä, että ulkoa, ne kunnon huoneet, jotka vielä olivat säilyneet, tuntuivat varsin kodikkailta. Castle Rising on tavallaan se "ydinosa", mikä noissa kahdessa ylempänä mainitussa linnassa puolestaan on tornien ja ulko-osan sijaan enemmän raunioitunut.

Pohjois-Walesin reissulla tosiaan innostuin vähän näistä linnoista, kuten ehkä olette huomanneet... Osaan heti nimetä ainakin viisi, joissa haluan käydä. Jos googlaisin, löytäisin varmaan viisisataa lisää. Mun linnafriikki hostisä on varmasti ylpeä. ;-D 

sand in my shoes

Tässä kuvakattaus Wells-next-the-Sea -nimisestä rantakaupungista, tuttavallisemmin Wellsistä. Wells sijaitsee Pohjois-Norfolkissa ja siellä on hostperheen mukaan yhdet Norfolkin parhaista rannoista. Rannoista erityisen tekevät lukemattomat, värikkäät rantamökit, jotka maksavat kuulemma kymmeniä tuhansia - jopa satoja tuhansia - puntia. Aika hurja hinta, mutta ovathan ne nättejä.

Wellsissä tuli vierailtua viime viikonloppuna, kun siellä oli merirosvo-festivaalit. Itse tapahtumien ydintä ei koskaan löydetty, mutta leikittiin sen sijaan tuulisella rannalla ja nautittiin superhyviä kakkuja rantakahvilassa. Ja minä sain taas rastitettua yhden paikan lisää kuvitteelliselta to see -listaltani.

if we took a holiday

Huomenna se vihdoin alkaa, kahden viikon loma Espanjan auringon alla! Tätä reissua on odotettu kovasti, ja nyt se vihdoin koittaa. Hassua. Tytöt ovat aivan innoissaan, minä mietin sitä, minkälaisella vaatetuksella sitä pärjäisi kolmenkymmenen asteen helteissä... Eiliset kahdenkymmenen celsiuksen lukematkin meinasivat olla liikaa. :-D

Tämä viikko on ollut touhua täynnä. Hostäiti oli keskiviikon ja torstain poissa koulutuksessa, joten hostisä otti loppuviikon vapaata, ja ollaankin yhdessä hengattu ja pidetty taloutta pystyssä. Ollaan pakattu, ja nyt ollaan jo siinä hyvässä vaiheessa, että enää viimeiset tavarat puuttuvat. Oon myös ajastanut muutaman postauksen loman ajaksi, jottei blogi ihan kuole.

 

Eilen hostisällä oli asiaa Norwichiin, joten pääsin kätevästi samalla kyydillä vähän kiertelemään ja shoppailemaan kyseiseen kaupunkiin. Oon käynyt Norwichissa vain kaksi kertaa aikaisemmin, ja molemmilla kerroilla suht pikaisesti, joten oli kiva nähdä kaupunkia vähän enemmänkin. Norwich oli paljon kivempi kuin muistin! Pääostoskatujen - joilla kaikki ketjukaupat sijaitsevat - lisäksi löysin supersuloisia pikkuputiikkeja ja kahviloilta kauniilta kujilta.

Lempparipaikakseni osoittautui ehdottomasti Elm Hill, yksi Norwichin vanhimmista kaduista, jonka varrelta löytyi todella kaunista, peribrittiläistä arkkitehtuuria ja suloisia kauppoja. Eräästä vintage-putiikista löysin myös täydellisen, myyjän mukaan 60-70-luvulta peräisin olevan nahkalaukun. Uutta, isompaa laukkua olen etsinyt jo pitkään, ja tämä löytö ei ollut edes kallis - vain 30 puntaa! Elm Hillillä oli muuten muitakin hauskoja kauppoja, esimerkiksi yksi, joka oli täynnä pelkkiä nallekarhuja!

Täällä on myös kovasti jännätty Skotlannin päätöstä itsenäistymisestä, mutta ei syntynyt uutta valtiota ei. Nyt on kuitenkin edessä vielä pari tuntia armotonta pakkaamista ja sen jälkeen alan laittaa ruokaa tytöille. Huomenna ois sitten edessä superaikainen herätys ja lentokenttäseikkailu kahden pikkulapsen kanssa, saa nähdä mitä siitä tulee.  ¡Adiós amigos!

seikkailulla bury st edmundsissa

Onpas taas vaihteeksi toiminnan täytteinen viikonloppu takana - ja kiireinen viikko tiedossa! Lauantaille olin sopinut tapaamisen ihanan Essin kanssa, joka on vasta saapunut tänne Britteihin ja asustelee Lontoon lähellä. Pitkän sähläämisen jälkeen päätettiin viime tipassa perjantai-iltana tehdä lauantaina päiväreissu kahteen pikkukaupunkiin täällä enemmän mun puolella saarivaltiota, Elyyn ja Bury St Edmundsiin.

Elyssä oon käväissyt aikaisemminkin, ja tosi kiva kaupunki se kyllä onkin. Vaikuttava katedraali, kaunis jokimaisema veneineen ja varsin sympaattisen oloinen keskusta. Kierreltiin Elyssä jonkin verran mullekin uusia kulmia ja käytiin lounaalla. Puoli kolmelta hypättiin Bury St Edmundsiin vievään junaan. Vinkin tähän kyseiseen kaupunkiin sain hostäidiltä, kun kyselin, onko täällä vielä uusia näkemisen arvoisia paikkoja ennen kuin jätetään Norfolkin pölyt marraskuussa lopullisesti taaksemme.

Jos Ely oli kiva, niin Bury St Edmunds osoittautuikin sitten ihan nappivalinnaksi. Mikä ihana pikkukaupunki! Enemmän kuin ihana! Mielestäni hieman eläväisempi kuin Ely, muttei kuitenkaan tunkua täynnä. Mulle tuli Burysta mieleen minikokoinen Cambridge, tosin ilman yliopistoja ja niitä turistilaumoja. Taidettiin olla paikan ainoat kamera kädessä -ihmettelijät.

Burysta löytyi paljon suloisia, itsenäisiä pikkuputiikkeja ja ketjuistakin oikeastaan vain ne kivoimmat. Ne pikkukaupat oli täynnä ihanaa tavaraa ja myyjätkin olivat supermukavia ja kyselivät, että ollaanko lomalla kun suomea totta kai kovaan ääneen sopotettiin. Englannin arkipäiväinen keskustelukulttuuri on niin mukava. :)

Bury St Edmunds oli täynnä aivan ihanaa englantilaista arkkitehtuuria. Vähän vinksin vonksin olevia taloja, värikkäitä ovia, muratin peittämiä julkisivuja... Todella kaunista. Kaunis oli myös keskustan tuntumassa ja entisen luostarin aluella sijainnut iso puisto. Luostarista itsestään on nykyään jäljellä vain rauniot, mutta sisäänkäynnin virkaa toimittava massiivinen portti muureineen on vielä pystyssä.

Bury nousi mun listalla uudeksi lempipaikaksi Norfolkin ja Suffolkin alueella! Sinne haluaisin päästä vielä uudemman kerran kiertelemään ennen muuttoa, ja jäi muuten yhdet lasinaluset aika pahasti kaivelemaan... Kiitos vielä reissuseuralaiselle, oli hauskaa! Uusia seikkailuja odotellessa. :)