keskiviikko 10. syyskuuta 2014

boating on the broads

Viikonloppuna toteutettiin viimein yksi idea, joka meillä on pitkään pyörinyt mielessä - nimittäin veneily Norfolkin kuuluisilla joilla. Samainen aktiviteetti on kuulemma myös yksi Norfolkin top-jutuista. Ja nyt kun kuitenkin muutetaan, niin perheen äidin mukaan piti tämä totta kai ehtiä tehdä kun ei aikaisemmin olla (oon samaa mieltä)!


Lähdettiin matkaan kymmenen tietämillä Norwichin läheltä, ajettuamme ensin autolla tunnin lähtö- ja veneenvuokrauspaikkaan. Joella veneily on ilmeisesti hyvinkin suosittua, ja meidänkin piti varata vene jo viikkoa aikaisemmin.

Oltiin vuokrattu vene neljäksi tunniksi, jonka aikana ehdittiin veneillä jokea lähtöpaikan ja parin kylän välillä sekä pysähtyä syömään lounasta paikallisessa pubissa ennen kuin oli aika lähteä takaisin. Sää oli ihan kelpo: pilvinen, eli päivä ei ollut kaikista kaunein, mutta ei kuitenkaan missään välissä satanut. 


Joen varrella oli aivan ihania taloja (ja hienoja veneitä)! Myös ne pari kylää, joissa pysähdyttiin (toisessa syömässä ja toisessa jäätelönhakureissulla) vaikuttivat hurjan sympaattisilta. Varmasti aika hienoa asua ihan joen vieressä - paitsi silloin kun tulvii...

Veneretki oli ihanan leppoisa, puksuteltiin suht rauhallista tahtia menemään (kovaa ei olisi saanutkaan ajaa) ja ihasteltiin taloja (tai minä ihastelin). Lapsetkin nauttivat, ja perheen pienin oli erityisen innoissaan lukuisista ankoista, sorsista ja joutsenista, jotka tulivat venettä hyvinkin lähelle (niitä varmaan ruokitaan veneistä aika usein). Oikein onnistunut päivä siis, ja nyt on Norfolkin top 1 -turistikohde koettu. :-D

4 kommenttia

  1. Ihania kuvia! En vaan kestä kuin täällä on niin kauniita paikkoja kaikkialla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Älä muuta sano, jokaisesta kylästä löytyy vähintäänkin kauniita vanhoja taloja jos ei muuta! Oon onnellinen että saan täällä majailla... :)

      Poista
  2. Oi että, näyttää superihanalta! :)

    VastaaPoista

piristä päivääni kommentilla! ♥ ✉