maanantai 6. lokakuuta 2014

I remember that moment

Sitä ollaan taas kotona! Palattiin Espanjasta myöhään (tai no lapsille myöhään, eli siinä kahdeksan jälkeen) lauantai-iltana 10-tuntisen matkustuspäivän jälkeen, ja pakko sanoa, että tuntuu kyllä hyvältä olla taas kotona. Kahdessa viikossa ehti tehdä paljon ja päästä sopivasti kiinni sellaiseen uuteen "loma-arkeen", mutta olihan se samalla väsyttävää olla kahden pikkulapsen kanssa melkein 24/7, vaikken toki yksin heidän kanssaan ollutkaan.

Paluu takaisin normaaliin arkeen ja arjen kivoihin juttuihin tuntuu siis hyvältä - ja loppuvuodelle on niin paljon kivaa odotettavaa, ettei yhtään haittaa, vaikka Espanjan lämpö ja aurinkorannat jäivätkin taakse. Kuun viimeisenä viikonloppuna meillä on Halloween-teemaiset läksiäisjuhlat, ja kuukausi siitä niin ollaankin jo muutettu. Muuton jälkeen onkin tiedossa ihan uusia paikkoja ja tekemistä, ja joulukin tulee! Väliin mahtuu vielä kaiken maailman synttäreitä ja Lontoo-viikonloppuja. Ja toki sitä yliopiston hakuprosessia pitäisi pikkuhiljaa alkaa aloittelemaan...

 

Kyllähän siellä Espanjassa oli mukavaa. Sain uida sieluni kyllyydestä, ruoka oli hyvää, aurinko paistoi useimpina päivinä, meidän kotiparvekkeelta näkyi iltaisin upeita ukkosmyrskyjä joita hostisän kanssa seurattiin ja oli niin lämmin, että selkeinä öinä saatoin maata parvekkeella ja tuijotella tähtiä ilman, että tuli yhtään kylmä. Tässä tällaisia kohokohtia. On kuitenkin ihanaa olla taas kotona. Oon myös tosi kiitollinen siitä, että mun hostperhe ylipäätään pyysi ja halusi mut mukaan omalle perhelomalleen, ja pääsin näkemään ihan uuden maan. :)

Eilen oltiin ihan vaan kotona, syötiin pannukakkuja aamupalaksi perinteiseen sunnuntaityyliin, leikittiin pihalla, piirreltiin prinsessoja, katsottiin lastenohjelmia ja yritettiin toipua lomaväsymyksestä. (Ei onnistunut.) Tänään oon lähinnä purkanut matkalaukkuja, pessyt pyykkiä ja yrittänyt saada ajatukseni ja to do -listani järjestykseen sekä nauttinut rauhasta ja hiljaisuudesta katsomalla monta jaksoa How I met your motheria ja syömällä pakastimesta löytynyttä jäätelöä.

 

Espanjassa oli ihanan lämmintä ja oli kiva ehtiä vielä käyttää kesämekkoja ja uida. Olen kuitenkin myös hurjan iloinen siitä, että tänne on kahden viikon aikana saapunut kunnon syksy! Syyskuussa oli vielä aika lämmintä ja ylipukeuduin aina neuleineni kun muut vielä käyttivät t-paitoja, mutta nyt on täälläkin kerrospukeutumiskelit! Tänään viedessäni tyttöjä aamulla päiväkotiin ilma oli ihanan syksyinen, jopa aavistuksen talvinen. (Lauantaina astuessamme koneesta ulos oli muuten hirmuisen kylmä, ja mulla oli pelkkä toppi ja ympärille kiedottu huivi - muut taas olivat ihan ok ja nauroivat räkäisesti mun hytinälle ja ihmettelivät: "koska siis sähän oot Suomesta!" Suomalaisten ei ilmeisesti ole sallittua tuntea kylmää. :-D)

Yritän saada pian kuvat kamerasta koneelle ja alkaa luonnostelemaan Espanja-aiheisia postauksia! Niitä tuleekin lokakuun aikana riittämään, tuli meinaan sen verran monta kuvaa räpsittyä... Tässä vain muutama lomaräpsäisy puhelimen kameralla ikuistettuna.

Ihanaa lokakuuta! ♥ Mä alan valmistaa makaronilaatikkoa illalliseksi...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

piristä päivääni kommentilla! ♥ ✉