tiistai 21. huhtikuuta 2015

täällä taas

Apua, en voi uskoa että on jo melkein kuukausi, kun viimeksi postailin! Blogitauko on venähtänyt ihan huomaamatta. Viime postauksissa purettiin Walesin reissua, ja sen jälkeen onkin tapahtunut vaikka mitä, mistä olisi kai pitänyt kirjoittaa jo viikkoja sitten. Yritän siis tässä vähän availla viimeisen kuukauden kuulumisia.


Pääsiäinen ja sitä edeltävä viikko tuli vietettyä tiiviisti hostperheen kanssa. Hostisällä oli viikko vapaata, joten myös tytöt saivat viettää aikaa kotona. Käytiin paljon puistossa leikkimässä, piknikeillä ja syöttämässä sorsia, sain nukkua vähän normaalia pidempään aamuisin, leivottiin kuppikakkuja, askarreltiin ja katseltiin elokuvia. Meillä on ollut myös greenhouse-projekti meneillään, mutta kovien tuulenpuuskien takia koko homma meni pipariksi, eikä uusia siemeniä ole vieläkään istutettu...

Lankalauantaina tiedossa oli jännittävää ohjelmaa, käytiin nimittäin Birminghamissa katsomassa Disney on Ice -jääshow'ta! Haaveilin aina pienenä sen näkemisestä, ja olin varmasti vähintään yhtä innoissani ellen enemmänkin kuin tytöt päästessäni sitä nyt vihdoin näin 19-vuotiaana katsomaan. Esityksessä mukana olivat Pieni merenneito, Kaunotar ja hirviö, Kaksin karkuteillä (Tähkäpää / Rapunzel) sekä tottakai Frozen -tarinat. Ja kyllähän se oli tosi hieno. Numerot olivat upeasti toteutettuja!

Pääsiäissunnuntaina oli t-paitailmat, sain viimevuotiseen tapaan ison suklaayllärin hosteilta ja käytiin pääsiäislounaalla Walesin ja Englannin rajan toisella puolella.


Pääsiäisen jälkeisellä viikolla sain vastaukset lopuista yliopistoista (ei uusia tarjouksia), joten sain hyväksyttyä University of Glasgow'n paikan virallisesti. Laitoin myös hakemuksen opiskelukämpästä menemään. Näyttää siis tosiaan siltä, että mä tosiaan olen tänne Britannian rajojen sisäpuolelle jäämässä sen jälkeen, kun au pairin pesti loppuu! Olen siitä enimmäkseen hyvällä tavalla jännittynyt, mutta välillä iskee paniikki ja mietin, mitäköhän taas olen mennyt tekemään. Eiköhän se tästä.

10. - 12. huhtikuuta sain kivan breikin jatkuvaan lasten kanssa puuhaamiseen (ei sillä että siinä mitään vikaa on, mutta kyllähän sitä välillä vähän taukoa tarvitsee...), kun yksi Suomi-ystävistäni pyrähti muutamaksi päiväksi Lontooseen. Tyttöaikaa, kaksi hotelliaamupalaa, Tescon iltapalasushia, paljon aurinkoa ja melkeinpä hellekelejä, Lontoon ihanissa puistoissa vaeltelua, fancy Saturday lunch, Harrod's, Notting  Hillin kaduille palaaminen neljän vuoden tauon jälkeen, mielenkiintoinen ja arkkitehtuurisesti vaikuttava Natural History Museum, suurkaupungin näköalojen ihastelua Tower Bridgen torneista käsin sekä paljon suomen puhumista. Uusia puolia Lontoosta ja paikkoja, joissa en ennen ole käynyt. (Valokuva)postauksia siis tulossa!


Viime viikolla sain kaverikseni kiukuttelevan nilkan, jonkinlainen ylirasitus juoksemisen seurauksena, joka ei vieläkään ole ihan täysin oma itsensä. Elän siinä toivossa, että se itsekseen hoituisi... ja jos ei niin lääkärille.

Perjantaina kävin kaverin kanssa Birminghamissa ja saatiin idea katsoa, jos uusi Cinderella-elokuva pyörisi sopivaan aikaan leffassa. Kyllähän se pyöri - ihan täydelliseen aikaan, ja leffateatterista löytyi jopa Candy King!!! (Täältä ei oikeen saa irtokarkkeja.) Tykkäsin Cinderellasta tosi paljon, ja elokuvan alussa näytetty Frozen Fever -lyhytelokuva oli huippu! Luulisi että oon näiden melkein 13 kuukauden aikana saanut kuolettavan yliannostuksen Frozenia mutta ei, vieläkin se jaksaa ihastuttaa.

Tässä kuussa ei ole juuri tullut reissattua Lontoota lukuunottamatta. Olen yrittänyt vähän säästää rahaa, suunnitelmia viimeisille kymmenelle viikolle (nyyh, niitä on jäljellä enää niin vähän) kun olisi ihan kiitettävästi. Toukokuussa lähdetään hostperheen kanssa lomareissulle, ja sen lisäksi suunnitelmissa on reissata ainakin Yorkiin sekä vielä kerran (Pohjois-)Walesiin ennen väliaikaista Suomeen paluuta. Kaikkea muutakin olisi kiva vielä nähdä ja tehdä, mutta katsotaan miten viikonloput tästä lutviutuvat.


Eilen vanhempi tyttö oli kuumeessa kotona, mistä päästäänkin sitten tähän päivään. Huh. Olipas hengästyttävä kuulumisten kokoelma, seuraava postaus tulee toivottavasti vähän enemmän reaaliajassa. Tänään ajattelin kirjoittaa muutamat rästissä olevat reissupostaukset sekä muokkailla kuvat ja tehdä makkarakeittoa.

Palataan pian! 

2 kommenttia

  1. Apua, onko siulla enää 10 viikkoa?! Mihin tää aika on mennyt!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kesäkuun lopulla lähen Suomeen kesäks ja elokuun lopussa tuun takas ensin lomailemaan hostperheen luo ja sitten muutan Skotlantiin...! Niinpä, ihan hullua!!!

      Poista

piristä päivääni kommentilla! ♥ ✉