torstai 30. huhtikuuta 2015

tower bridge: exhibition


Seuraavaa Lontoo-juttua, sopivasti viikon tauolla, hups... Sunnuntaiaamuna käveltiin viattomasti Tower Bridgeä pitkin, kun tajuttiin, että sisällekin pääsee. Ei ollut jonoa ja hintakin oli varsin kohtuullinen (erityisesti Lontoon muihin nähtävyyksiin verrattuna), joten hetken mielijohteesta marssittiin sisään ja ostettiin liput!

Kierros alkoi Tower Bridgen pohjoistornista, jonne kavuttiin vanhoja portaita pitkin. Hissikin olisi ollut tarjolla, mutta tottahan toki me käveltiin, erityisesti kun oli tilaisuus ihastella sillan "salaisia" sisärakenteita rauhassa. Huipulle päästyämme sekä katsottuamme videon Tower Bridgen suunnittelusta oli aika kävellä etelätorniin noita ensimmäisessä kuvassa näkyviä walkawayseja / "palkkeja" pitkin.


Maisemat olivat hienot! Infolappusia Tower Bridgen historiasta löytyi jos jonkinmoisia, ja lisäksi käynnissä oli "Maailman sillat" -aiheinen näyttely, jossa esiteltiin erilaisia kuuluisia siltoja ympäri maailmaa. Uusi ja jännittävä - sekä kovasti mainostettu - lisä walkawayssa oli sen lasilattia, josta näki suoraan alapuolelle Thames-jokeen. Koko matkaa ei lasin päällä sentään kävelty, mutta kummastakin walkawaystä osa oli korvattu lasilattialla. Aika hauska lisä!

Saavuttuamme etelätorniin meitä odotti uusi videopätkä, tällä kertaa Tower Bridgen rakennusvaiheista. Sen katsottuamme kävelimme toisen walkawayn päästä päähän kohti pohjoistornia. Takaisin maantasalle päästiin kuitenkin vain etelätornista. Hissi oli tällä kertaa pakollinen, ja avautui suoraan jalkakäytävälle! Sieltä kipitettiin vielä sillan alapuolella sijaitseviin Engine Roomseihin, jossa avattiin vähän sillan avautumismekanismia ja siihen tarvittavien moottoreiden toimintaa.


Pakollisen gift shopin kautta poistuttuamme lähdettiin kävelemään Thamesin rantaa pitkin The Monument to the Great Fire of London -monumenttia tai tuttavallisemmin ihan vaan The Monumentia kohti. Oltiin nimittäin päätetty ostaa yhteislippu, jolla pääsee ihailemaan maisemia myös kyseisen tornin huipulta! Siitä kuitenkin kuva- ja juttumateriaalia seuraavassa postauksessa. ;)

Kaiken kaikkiaan Tower Bridge oli ehdottomasti rahan arvoinen kokemus, suosittelen!

2 kommenttia

  1. Hih, mie oon kävellyt vaan yli matkalla paikasta a paikkaan b, vois joskus harkita tuota kierrostakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mäkin yleensä, joten oli kiva kerrankin pysähtyä tutkimaan tarkemmin :)

      Poista

piristä päivääni kommentilla! ♥ ✉