torstai 21. elokuuta 2014

caernarfon castle

Hengissä ollaan! Anteeksi tämä muutaman viikon hiljaisuus - ensin oli loma, ja sitten simahti tietokoneen laturijohto, joten en päässyt bloggailemaan vaikka olisin halunnut (iPadilla kirjoittaessa ei saa laitettua kuvia kunnolla...). Täällä sitä kuitenkin nyt ollaan, ja ois aika ensimmäiselle reissujutulle!

Meidän yhteensä kymmenenpäiväinen loma (joista kaksi kului matkustamiseen) oli oikein ihana. Vietettiin kuusi päivää Pohjois-Walesissa Caernarfon-nimisen kaupungin liepeillä, ja kahdeksi viimeiseksi päiväksi ajettiin vähän alemmas Oswestryyn, jossa silloin pääsiäislomallakin vietettiin aikaa.


Nyt sitten itse asiaan. Ensimmäisenä varsinaisena lomapäivänä - kun ensin päivää ennen oltiin selvitty yhdeksän tunnin ajomatkasta kahdella pysähdyksen taktiikalla, yhdellä oksennuksensiivoustauolla ja lukuisilla  iPadin uumenista kaivetuilla Peppa Pig -jaksoilla - käytiin vierailemassa linnassa. Itse asiassa reissulla tuli nähtyä yhteensä kolme eri linnaa! Sekä muutama muu automatkoilla. Wales on täynnä vanhoja linnoja.

Tässä siis reissun linnoista ensimmäinen - Caernarfon Castle. Lauantaiaamuna vettä satoi kaatamalla, mutta yhtäkkiä se siitä sitten kirkastui, ja pakkauduimme kaikki autoon ja ajelimme alas vuorenrinnettä (jolla supersöpö lomamökkimme sijaitsi!) Caernafroniin lounaalle. Lounaan jälkeen käytiin tutustumassa linnaan.

 

Caernarfonin linnan rakennutti Englannin kuningas Edward I vuonna 1238. Hassua kyllä, kaikki kolme linnaa, joissa tuli vierailtua, olivat tämän samaisen kuninkaan rakennuttamia. Valloitettuaan Walesin kuningas siis ilmeisesti päätti rakentaa yhden sun toisenkin linnan valtaansa lisäämään sekä alueitaan suojelemaan.

Linnan lisäksi kaupungista löytyy osia siitä vanhasta muurista, joka kaupungin ympärille aikoinaan rakennettiin sitä suojaamaan.


Ihan hirveän kauaa ei linnaa kahden pikkulapsen kanssa kierrelty, mutta kyllä siinä aika hyvän pintaraapaisun kyseisestä paikasta sai. Kavuttiin kuitenkin linnoituksen korkeimman tornin (nimeltään The Eagle Tower) huipulle, josta maisemat olivat aivan uskomattomat! Harmi, että vuorten suunnalla oli paljon pilviä, joten ne jäävät kuvissa vähän peittoon.

Mielenkiintoisia sisätiloja ja käytäviä linnasta olisi varmasti löytynyt enemmänkin, samaten muurilla olisi ollut kiva päästä kävelemään. Upea linna joka tapauksessa, ihan ekaa kertaa oon noin vaikuttavassa keskiaikaisessa rakennuksessa päässyt käymään.


Aika vaikuttava näky, vai mitä sanotte? ♥ 

8 kommenttia

  1. Upea paikka, upeat kuvat. Oon kasvanu kesät Olavinlinnan muurien sisällä Oopperajuhlien harjoituksissa, ja se on jättäny minuun lähtemättömän rakkauden linnoja kohtaan. Toivottavasti miunkin hostperhe joskus matkustais Walesiin, jos ei, niin pitänee itse lähteä reppumatkailemaan vapaapäivinä! Kuka tietää, ehkä sie lähdet joskus miun seuraksi, kun miun roadtrippostaukseen kommentoit että olis kiva roadtrippailla siellä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haluaisin kyllä Suomessakin tutkia linnoja enemmän! Itselle tuttu on lähinnä Turun linna, ei oo edes Suomenlinnassa tullut käytyä... En ennen Englannin lukuisia linnoja ennen oo tajunnut miten paljon vanhoja linnoja rakastan!

      Hahaa, oon kuule valmis reissaamaan ihan millon vaan! ;)

      Poista
  2. Ihana linna! <3 Mäkin haluun käydä Walesissa joskus näkemässä noita maisemia! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se - ja vielä kaksi postauksellista linnoja tulossa! Suosittelen Walesia suurella sydämellä, muuttaisin sinne milloin tahansa, ai että. ♥

      Poista
  3. Ihanat maisemat ja upea linna! Kyllä mun on vielä joskus päästävä uudestaan Walesiin, tällä kertaa vähän Cardiffin ulkopuolellekin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Walesista kyllä löytyy niin upeita paikkoja! Itse haluan päästä käymään Cardiffissa :D

      Poista
  4. Moikka!

    Tuli ihan randomilla mieleen, että ootko jo käyny harry potter studiolla :) :DD itse asustelen täällä Colchestersissä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oo vielä, mutta alustava viikonloppu on jo suunnitteilla... :)

      Poista

piristä päivääni kommentilla! ♥ ✉