tiistai 26. elokuuta 2014

harry potterin jalanjäljillä oxfordissa

Britanniassa vietettiin taas vaihteeksi pitkää viikonloppua maanantaisen bank holidayn vuoksi (miten musta tuntuu, että näitä vapaapäiviä on ollut viime aikoina hirveesti?). Me vietettiin viikonloppua tunkemalla auto niin täyteen kuin vaan pystyttiin ja ajamalla Lontoon lähelle Buckinghamshireen, jossa hostperhe ennen asui. Hostit tapasivatkin koko viikonlopun ystäviä, joten kehitin itselleni omia seikkailuja.

Lauantaina vierailin Oxfordissa, joka on yksi mun brittiaikojen must see -listalla olevista paikoista. Missiona oli kaupunkiin tutustumisen lisäksi erityisesti käydä katsomassa niitä paikkoja, joissa on kuvattu Harry Potter -elokuvia! Niistä kuuluisin on varmasti Christ Church College, joka oli myös mun reissun ensimmäinen etappi.


Christ Church Collegessa on tosiaan kuvattu monia kohtauksia Potter-leffoihin. Kolmessa alimmassa kuvassa näkyvä The Great Hall oli suurena inspiraationa Tylypahkan Suurelle salille - ja itse asiassa enemmänkin, sillä siitä rakennettiin kopio elokuvastudioille! (Aika mieletöntä, että yliopiston opiskelijat saavat syödä tuolla joka päivä...) Myös ruokailusaliin johtavat portaat ovat totta kai kuuluisat. Lisäksi collegessa on kuvattu myös muita kohtauksia. Varsin pottermainen tunnelma collegessa ja sen käytävillä kyllä oli.

Christ Church oli todella upea sekä sisältä että ulkoa. Olisin mieluusti nähnyt paikkaa sisältä vähän enemmänkin, mutta eihän koko rakennusta voi turisteille auki pitää, kun siellä kuitenkin asuu ja opiskelee porukkaa... Aika täynnä tupa tosiaan oli, Suureen saliin ja siihen johtaville portaille piti ihan jonottaa.

Myös Lewis Carroll opiskeli ja myöhemmin asui ja opetti Christ Church Collegessa, ja kirjoitti siellä kirjat Alice's Adventures in Wonderland sekä Through the Looking-Glass.


Christ Church Collegessa ja sen yhteydessä olevassa katedraalissa kiertelyyn (lue: jonottamiseen) meni aika hyvä tovi, ja collegen jälkeen suuntasin kiertelemään pääostoskatujen suuntaan. Ensin piti kuitenkin totta kai käydä tsekkaamassa Alice's shop, Liisa ihmemaassa -teemainen kauppa aivan collegen vieressä.

Oxfordista löytyy paljon ihania kauppoja ja pikkuputiikkeja (sekä kahviloita!), niissä tulikin jonkin verran kierreltyä. Jossain vaiheessa kolmen ja neljän välillä alkoi kaatosade, eikä mulla tietenkään ollut sateenvarjoa mukana, joten pakoilin sitä sitten mm. Cath Kidstonin ihanassa liikkeessä sekä vanhassa, katetussa kauppahallissa.


Kun sade oli ohi, tarkoituksena oli etsiä Bodleian Library, yliopiston pääkirjasto, jossa on - yllätys, yllätys - kuvattu Harry Potter -elokuvia. Kirjaston vanhinta lukusalia käytettiin kahdessa ensimmäisessä elokuvassa Tylypahkan kirjastona sekä vanhaa Divinity School -rakennusta sairaalasiipenä. Lipunmyynti oli kuitenkin jo sille päivälle suljettu, joten en lopulta päässyt kirjastoa näkemään. Musta kuitenkin tuntuu että Oxfordiin tulen vielä tämä brittivuoteni aikana palaamaan, joten ensi kerralla sitten..!

Kirjastolta lähdin vaeltelemaan ilman tarkkaa suuntaa, kunnes satuin mielenkiintoiselta vaikuttavan collegen kohdalle. Hetken päästä tajusin (Potter-kuvien avustuksella), että kyseessä on New College, joka on toiminut taas yhtenä kuvauspaikkana Pottereissa. New Collegessa kuvattiin mm. kohtaus, jossa Villisilmä Vauhkomieli muuttaa Malfoyn hilleriksi. Rakastuin muuten noihin kauniisiin, katettuihin ulkokäytäviin - voisin kävellä niitä vaikka joka päivä...


New Collegen tiluksilla pyörimisen jälkeen olikin jo aika lähteä takaisin rautatieaseman suuntaan. Tykkäsin Oxfordista ihan hurjasti! Cambridge on ehkä kaupunkina kauniimpi, mutta Oxford on isompi, ja tuntui historiallisemmalta. En silti osaisi valita toista yli toisen, molemmat ovat hienoja paikkoja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

piristä päivääni kommentilla! ♥ ✉