north wales pt. 3: llangollen

Wales-viikonlopun viimeinen etappi oli Llangollen, kaunis laaksokaupunki suhteellisen lähellä Englannin ja Walesin rajaa. Saavuttiin kaupunkiin toisen päivän iltana, jolloin meillä oli aikaa katsella vähän ympärillemme ja nauttia illallista supersöpössä tea roomissa. Sattuipa samalla taas yksi hauska kohtaaminen, nimittäin yksi paikan työntekijöistä, Turkista kotoisin oleva mies, osasi noin 20 sanaa suomea! Hän oli kuulemma aikanaan Turkissa yli kymmenen vuotta sitten tutustunut siellä asuviin suomalaisiin, ja kehui kuinka mukavaa kansaa me olemme.

Täällä Briteissä on kyllä tullut tavattua mitä hauskimmissa tilanteissa ihmisiä, jotka osaavat pari sanaa (tai joskus vähän enemmänkin...) suomea tai joilla on jokin muu kontakti Suomeen mitä hauskimmista syistä. Hyvin mieleen painuneita tilanteita jokainen, ja kaikki juuri sellaisissa paikoissa, missä sitä minkäännäköisiä Suomi-kontakteja vähiten odottaisi.

Majoituimme tällä kertaa hostellin sijaan peribrittiläisessä bed & breakfast -paikassa. Sunnuntaiaamuna uloskirjauduttuamme lähdimme suorittamaan päivän aktivitteettia, joka oli kaupungin huipulle Castell Dinas Branin raunioille kiipeäminen. Kyseessä ovat siis 1200-luvulla rakennetun linnan rauniot. Ja kyseessä todellakin ovat rauniot, sillä hyvin vähän on jäljellä siitä kerran varmasti mahtavasta linnoituksesta, jonka satunnaiset jäljelle jääneet kiviseinät aikoinaan muodostivat.

Kävely Dinas Braniin Llangollenista on oikeastaan pelkkää ylämäkeä ja paikoittain hyvinkin jyrkkä. Hotellista uloskirjautuessammekin meitä varoiteltiin kävelyn jyrkästä osuudesta, mutta reitti oli mielestäni aika sopiva. Nykyään reitin jyrkimmälle osuudelle on myös tehty siksakin muotoinen polku, joka helpottaa ylös kiipeämistä huomattavasti.

Huipulla tuuli! Ja pilvisestä säästä huolimatta maisemat olivat huikaisevat - niin alhaalle Llangolleniin, itään Shopshiren maaseudulle kuin länsipuolellekin kohti Snowdoniaa.

Dinas Branin rauniot olivat todella kiehtovat. Jollain tapaa paikka oli paljon mielenkiintoisempi kuin jotkin ehymmät linnanrauniot tai varsin hyvinkin säilyneet linnat, joissa olen au pair -vuoteni aikana vieraillut. Paikassa oli aivan erityinen tunnelma!

Vietettyämme huipulla lähes tunnin, kapusimme alas toista kautta kiertäen Castell Dinas Branin toiselle puolelle. Taisimme matkallamme ylittää myös lammaslaitumen... Näin public footpathit Walesissa. Mäen toiselta puolelta sai vielä muutamat kivat maaseutukuvat, ennen kuin lähdimme kävelemään takaisin Llangolleniin. Lähistöllä olisi sijainnut myös mielenkiintoinen Valley Crucis Abbey, mutta valitettavasti aika ei riittänyt sen etsimiseen. Käytiin syömässä siinä samaisessa tea roomissa, minkä jälkeen olikin aika aloittaa pitkä kotimatka.

Llangolleniin päästäkseen täytyy ensin ottaa bussi Wrexham-nimisestä kaupungista, josta me sitten junailimme tiemme takaisin Birminghamin suuntaan. Viikonloppu oli kerrassaan unohtumaton. Sain tutustua lähemmin sellaisiin upeisiin paikkoihin, jotka ovat jo pitkään olleet bucket-listallani lähempää tutkiskelua vaatien ja nähneet verkkokalvoille ikuisen jäljen jättäviä maisemia. Seuralaiseni kanssa saatiin tutustua taas paremmin ja jakaa mietteitä Briteissä asumisesta ja yhden elämänvaiheen päättymisestä. Aika lailla täydellinen viimeinen viikonloppu päättämään 15 kuukauden kestäneen au pair -seikkailuni siis.

Intohimoni matkustella sai reissusta vain lisää bensaa liekkeihinsä. Britanniassa olen rakastunut ennen kaikkea pieniin paikkoihin ja maaseutuun isojen cityjen sijasta. Taidan edelleen olla se pikkukaupungin tyttö, heh. Opiskelijabudjetilla tuskin tullaan matkustelemaan yhtä suuressa mittakaavassa kuin mihin viimeisen vuoden aika on ollut mahdollisuus, mutta eiköhän sitä johonkin päästä. Mulla on suuret odotukset Skotlannille.

north wales pt. 2: snowdonia

Nyt kun on heinäkuun kesäkiireet (leireilyt sekä rippijuhlatouhut) saatu pois alta, niin kerkeää taas nakutella pari postausta kasaan! Kolmiosainen Weekend in North Wales -postaussarja jatkuu päivä numero kakkosen osuudella.

Lauantaina siis heräsimme hostellistamme yllättävän hyvin nukutun yön jälkeen. Kämppäkaverinamme oli vanhempi saksalaisrouva, joka ei onneksi hirveästi meteliä pitänyt, joten saimme nukkua yömme rauhassa. Päivän suunnitelmana oli ottaa bussi Betws-y-Coed -nimiseen pikkukylään, joka toimii gatewayna Snowdonian kansallispuistoon. Kylä on pari kertaa toiminut pysähdyspaikkanamme matkalla Caernarfoniin, mutta koskaan evästaukoa pitempään ei aikaa ole tutkiskelulle ollut, patikoimisesta puhumattakaan. No nyt vihdoin!

Koko lauantaiaamun taivaalta tuli enemmän tai vähemmän vettä, mutta sille ei mitään voinut. Kirjauduttiin ulos hostellista kahdeksan jälkeen ja vähän ennen kymmentä olimmekin jo Betws-y-Coedissa. Tarkkaa suunnitelmaa ei ollut, joten käytiin infokeskuksesta kysymässä hyviä kävelyreittejä lähistöllä, ja pari suositusta saatiinkin. Suunnitelmissa oli ottaa toinen bussi Capel Curig -nimiseen kylään, ja kävellä siellä muutaman mailin pituinen lenkki, jonka varrella oli kuulemma kaunista open mountainside -maisemaa...

Tämä reissu ei kuitenkaan mennyt ihan niin kuin Strömsössä, sillä jäätiin pois väärällä bussipysäkillä aivan liian aikaisin. Tajuttiin kuitenkin sattumalta olevamme yhdellä karttamme viidestä reiteistä - sillä väärällä tosin. No, ei muuta kuin pistettiin tassua toisen eteen ja käveltiin loppumatka Capel Curigiin. Ihan kiva reitti sekin oli, vaikka osa siitä menikin epätoivoisesti metsän keskellä miettien, että nytkö me ollaan eksytty.

Kun metsätie se vain jatkui ja jatkui, alettiin epäillä, että ollaankohan me enää edes kartalla. (Ei oltu.) Päätettiin kävellä vielä hetki, kunnes tie loppui ja alkoi kivikkoinen polku, jolla kompastuin kahden iso, liukkaan kiven väliin. Tämän tragikoomisen tapahtuman jälkeen oltiin molemmat valmiita luovuttamaan, mutta onneksi ei vielä käännytty takaisin, sillä vain muutaman metrin päässä metsä loppui ja eteen avautui seuraavanlainen maisema:

Aina ei voi voittaa. Kaunishan tuo maisema minusta on, mutta Googlen kuvahaku paljastaa, että todellisuus voisi olla jotain ihan muuta, jos harmaa pilvilautta ei olisi roikkunut niin matallalla. No, rämmittiin alas vuorenrinteeltä, kahden järven rantaa pitkin ja vielä kiertotietä Capel Curigiin. Bussia odotellessa oli vielä aikaa kiertää pätkä alkuperäistä reittiämme, mutta pilvimassa oli aika pahasti vuoristomaiseman edessä.

Sateesta ja pilvistä huolimatta nättiä, mutta kun ilman niitä olisi ollut henkeäsalpaavaa!

Ironista tässä oli se, että lähdettyämme takaisin kohti Betws-y-Coedia ja sieltä vielä Conwyä (josta junailimme tiemme seuraavaan kohteeseen), alkoi yhtäkkiä auringonpaiste ja seuraavan parin tunnin aikana taivas muuttui harmaan sateisesta kauniin siniseksi. No, olipahan nätti ilta Llangolleniin tutustuessa. Mutta siitä ja reissun viimeisestä päivästä lisää taas seuraavassa postauksessa!

north wales pt. 1: conwy

Ei varmaan tule suurena yllätyksenä, kun sanon, että r a k a s t a n Pohjois-Walesia. Jaksan jauhaa siitä (muiden) kyllästymiseen asti. Menetin sydämeni Walesille heti ensimmäisellä tutustumiskerralla. Walesissa vain on sitä jotain. Ehkä se on luonto - Suomen maisemista puuttuvat vuoret, hassunhauska kieli tai pikkukaupunkien ja kylien kiireetön elämänmeno, mutta North Wales saa aina huokailemaan ihastuksesta uudelleen ja uudelleen. Siellä tuntuu, kuin olisi hyvinkin kaukana Englannista ja erityisesti suurkaupunkien kiireestä. Niinpä suunnitellessani kesän viimeisiä reissuja, päätin, että Walesiin on vielä ihan ehdottomasti päästävä.

Ensimmäinen etappi kesäkuun reissulla oli rannikolla sijaitseva Conwy. Kaupungin upeassa vanhassa linnassa kerkesin jo viime kesän reissulla nopeasti käydä tutustumiskierroksella, mutta itse kaupunkiin en kovinkaan hyvin tutustua. Jo silloin ajattelin, että tänne haluan palata vielä oikein ajan kanssa. Nyt kun mukana ei ollut pieniä lapsia vaan oli vapaus tehdä mitä vain, ehdimme nähdä koko kaupungin.

Heti junasta ulos astuttuamme ja hetken kaupungin keskustassa pyörittyämme otimme suunnaksi Conwyn linnaan. Kyseistä Edward ensimmäisen rakentamasta linnoituksesta voi lukea enemmän tästä viime kesän reissupostauksesta. Linna oli näin kesän alkuun vielä varsin rauhallinen, meidän lisäksemme siellä kierteli vain kourallinen muita ihmisiä. Ja ne torneista avautuvat näkymät saivat taas vetämään henkeä oikein uudemman kerran. Välittäisipä kamera tunnelmat yhtä hyvin!

Linnalta lähdimme kiertämään kaupunkia ympäröivää muuria. Kaupungin keskustan hahmotti muurilta aika kivasti, ja maisemissa ei edelleenkään ollut valittamista. Conwyssa kaupungin muuri on myös yksi niistä Britannian harvoista muureista (verrattuna siihen, mikä määrä muureja eri kaupunkeihin on rakennettu), joka on säilynyt melkein kokonaan kävelykelpoisena. Conwyssa muuria on mahdollista kävellä yli kilometrin verran. Myös esimerkiksi Chesterissä ja Yorkissa kaupungin muurit ovat erittäin hyvin säilyneet.

Laskeuduimme muurilta rannalle, ja törmäsimme samalla yhteen Conwyn nähtävyyksistä: Britannian pienimpään taloon! Ilmeisesti siellä on joku ihan oikeasti asunut, aina vuoteen 1900 saakka, kunnes talo julistettiin asuinkelvottomaksi.

Muuten ilta menikin kaupungin kaduilla ja kujilla pyöriessä. Käveltiin myös sillan yli viereiseen Llandudno Junction -nimiseen kaupunkiin ja takaisin ostamaan illallista Tescosta. Conwy on aika pieni kaupunki, mutta täynnä suloisia pikkuputiikkeja, kahviloita ja ruokapaikkoja. Se, että kaupunki on varsin suosittu turistikohde, näkyy katukuvassa selkeästi. Mutta miten vapauttavaa olikaan olla kaukana kaikista Primarkeista, Topshopeista ja H&M:stä!

Yövyimme Conwyssa youth hostellissa, josta aamulla aikaisin suuntasimme Betws-y-Coediin aamulla tarkoituksena vähän patikoida ja nähdä vuoria. Hostelli oli aika luksus: siihen kuului oma kylpyhuone ja vajaalla viidellä punnalla sai syötyä kunnon englantilaisen aamiaisen. Siitä oli hyvä jatkaa matkaa seuraavaan kohteeseen...

ennen kuulin vain puhuttavan

Hupsis ja hei taas! Tarkoitus ei ollut jättää blogia tuuliajolle koko au pair -ajan lopulle, mutta niin siinä vain kävi. Asia toisensa jälkeen kasaantui - oli paljon ohjelmaa, hirveä kiire, sängyn pohjalle moneksi päiväksi kaatanut nielurisatulehdus, liikaa kuvia, inspiraation puute, lähdön lähestyminen... Tekosyitä, tekosyitä. Nyt olen kuitenkin täällä taas, ja inspiraatiota riittää taas hetkeksi. Materiaaliakin tosiaan on kertynyt.

Mitäköhän kaikkea viime postauksen jälkeen onkaan tapahtunut... Suurin ja merkittävin asia varmasti on se, että upea vuoteni (tai siis 15 kuukautta, jos tarkkoja ollaan!) au pairina on - kuten ensimmäisessä kappaleessa vähän vihjasin - nyt vihdoin tullut päätökseensä. Kamala lähtöpäivä koitti 25. kesäkuuta, kun aamulla puoli seitsemältä istuin kyynelten sumentamin silmin taksin penkille. Lähtöön liittyi ristiriitaisia tunteita aina lentolippujen ostamisesta (= lähdön virallistamisesta) siihen viimeiseen aamuun saakka. Useammat lähtemiseen liittyvät itkut tuli viimeisen kuukauden aikana itkettyä, mutta loppujen lopuksi olin jo aika valmis lähtemään. Eikä lähtö onneksi ole mitenkään lopullinen; palaanhan joka tapauksessa Britteihin opiskelemaan, ja pääsen siellä asustellessani edelleen näkemään (ex-)hostperhettäni.

Toisaalta lähteminen oli kamalinta ikinä, mutta toisaalta nyt oli hyvä aika lähteä. Viimeisenä iltana nyyhkyttäessäni sopersin hostäidilleni, että on surullista, miten en enää ikinä tule olemaan heidän au pairinsa. Hän vastasi minulle ihanasti, ettenhän minä muutenkaan ole ollut sitä heille enää kuukausiin - vaan nimenomaan perheenjäsen. ♥

Viimeisenä viikonloppunani Englannissa tehtiin erään ystäväni kanssa viikonloppureissu ihanaakin ihanampaan Pohjois-Walesiin. Ehdittiin kolmen päivän aikana nähdä kolme erilaista ja upeaa paikkaa: rannikkokaupunki Conwy, Betws-y-Coed -niminen kylä, joka toimii gatewayna Snowdonian satumaisen kauniiseen kansallispuistoon sekä lähempänä Walesin ja Englannin rajaa sijaitseva kaunis laaksokaupunki Llangollen. Ainakin tästä reissusta ajattelin kirjoittaa blogiin kolmiosaisen postaussarjan lukuisten kuvien kera. Kiinnostaisiko teitä myös jutut muista, kirjoittamatta jääneistä reissuista, kuten helmikuussa tehdystä päiväreissusta Bathiin tai Peak Districtin kansallispuiston rajamailla sijaitsevasta Matlock Bathista?

Blogissa on myös vallan jäänyt mainitsematta toukokuun lopun reissu Pariisin Disneylandiin, joka tehtiin hostperheeni kanssa. Disney-fanin unelma! Siitäkin jonkinlaista postausta tulossa, sen verran pelkästään julkaisua polttavasti odottavia kuvia koneelta löytyy.

Täällä Suomessa nyt reilun viikon ajan oleskelleena olen ehtinyt tekemään jo vaikka mitä. On juhlittu suvun kesken Pohjois-Savossa, tavattu kavereita, syöty jätskiä rannassa, riekuttu Kansanlähetyspäivillä Turussa, hoidettu alustavasti yliopistoasioita ja suunniteltu rippijuhlatarjoiluja. Suomessa on kiva olla. Ensi viikolla valloitetaan Himos ja elokuun alussa hostperheeni tulee tutustumaan Suomeen! Elämä on siis aika ihanaa. En aio ottaa blogista stressiä, mutta haluan kuitenkin saada reissupostauksia ja kenties vähän ajankohtaisempaakin materiaalia julkaistua. Voitte siis odottaa säännöllisen epäsäännöllistä pohtaustahtia - fiiliksen mukaan mennään, mutta lupaan, että muutakin materiaalia kuin tämä postaus on kesän aikana tulossa!

Toivottavasti siellä ruutujen takana vielä on porukkaa, vaikka hiljaisuus onkin ollut pitkä ja... noh, hiljainen. Mitä teille kuuluu? :)