maanantai 31. maaliskuuta 2014

norwich

Lauantaina pääsin tosiaan vähän isompaan cityyn, Norwichiin, joka kokonsa ja asukasmääränsä puolesta vastaa suunnilleen Suomen Turkua. Hostäidin piti hoitaa kaupungissa muutamia asioita, ja otettiin myös tytöt mukaan pienelle retkelle. (Pahoittelen jo etukäteen kuvien laatua, kombo nimeltä Paint + Blogger ei tainnut olla paras yhdistelmä kuvia ajatellen...)


Norwich on todella kaunis kaupunki, josta löytyy paljon historiaa: muun muassa kaksi vanhaa, kaunista katedraalia, lisää kirkkoja sekä upea, 1000-luvulla rakennettu linna. Kaikenlaista muutakin kaunista ja historiallista kaupungista löytyisi, mutta ei tällä reissulla kierrelty erityisen laajoja alueita. Jo pelkkä ydinkeskusta oli nättiä aluetta - mutta eihän se ole mikään yllätys, kaikki täällä Englannissa on nättiä. Myös kauniin aurinkoinen ilma auttoi näyttämään Norwichista sen parhaat puolet.

Kierreltiin ensin hieman kaupungin keskustassa, käytiin yllä olevassa Norwichin katedraalissa ja käytiin hoitamassa tarvittavat asiat.




Loppupäivän vietimmekin Norwich Castle:ssa, lähes tuhat vuotta vanhassa linnassa, joka nykyisin palvelee museona. Linnasta löytyy erilaisia näyttelyjä niin viikinkiajasta kuin Egyptistäkin, ja lisäksi mm. taidetta ja luonnonhistoriaa. Varsinainen linnaosuus on kuitenkin omasta mielestäni kaikista upein. Kuvat eivät todellakaan tee oikeutta arkkitehtuurille (etenkään rakeisuutensa vuoksi...).


Linnassa kiertelyn jälkeen istuttiin viereiseen puistoon syömään jäätelöt ennen kotiinlähtöä. Puistosta oli hienot näkymät kaupunkiin, onhan se kukkulalla samoin kuin linnakin. 

Norwich osoittautui todella mukavaksi kaupungiksi, ja se on vain tunnin ajomatkan päästä asuinpaikkaamme, ei siis turhan kaukana. Sinne tulee varmaan tehtyä vielä yksi sun toinenkin reissu, ihan vain esimerkiksi shoppailumielessä! :-D

2 kommenttia

  1. Näyttää tosi ihanalta! :3 Toi linna oli iha sairaan cool! Mäkin haluu tonne ;)

    VastaaPoista

piristä päivääni kommentilla! ♥ ✉