keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

wandering around cambridge

Taas alkavat postaukset kerääntyä (ja pääsykokeisiin pitäisi lukea, jäiks...), joten julkaistaan tämä nyt pois alta! Sunnuntaina ennen keskiviikkoista Suomeen lähtöä uskaltauduin vihdoin hieman omatoimimatkailemaan. Yleensä olen viettänyt viikonloput varsin tiiviisti hostperheen kanssa, ja vaikka siitä tykkäänkin - etenkin kun olen päässyt näkemään kivoja paikkoja ja tekemään kivoja juttuja - oli mukava päästä vähän seikkailemaan yksikseen. :)

Suunnaksi otin Cambridgen, tuon yhden Britannian kuuluisimmista yliopistokaupungeista. Matka meidän lähimmältä juna-asemaltamme Cambridgeen kestää vain reilut puoli tuntia, ei kovin paha siis.


Lähdin matkaan niin, että kymmenen jälkeen olinkin jo Cambridgen asemalla ihmettelemässä. Koska 3G-verkkoa en sitkeistä yrittämisistä huolimatta ole puhelimeeni vielä kertaakaan Englannissa saanut (Suomi on edelläkävijä!), olin näpsinyt tietokoneen näytöltä parit Google maps -kuvat. Opasteet kaupungin keskustaan olivat kuitenkin sen verran hyvät, etten lopulta tarvinnut karttoja lainkaan.

Päivän suunnitelmana oli lähinnä vaellella päämäärättömästi keskusta-alueella valokuvaten sekä tietysti kierrellä myös kaupoissa; shoppailumahdollisuudet kun ovat huomattavasti paremmat kuin King's Lynnissä...


Cambridge osoittautui vallan hurmaavaksi kaupungiksi. Niin upeaa arkkitehtuuria joka nurkassa! Ylhäällä olevissa kuvissa näkyvä 1800-luvulla perustettu yliopisto on nimeltään Downing College. Se oli yksi niistä harvoista (ainoa), jonka tilukset olivat kyläilypäivänäni auki. Sunnuntai ei tainnut olla siinä mielessä hyvä valinta, että lähes kaikki yliopistot olivat vierailijoilta suljettu. Noh, ensi kerralla uusi yritys! Paljon upeita yliopistoja jäi muutenkin näkemättä.

Btw, pienen googlettelun tuloksena sain selville, että Cambridgessä on peräti 31 yliopistorakennusta eli collegea, jotka kaikki kuuluvat Cambridgen yliopiston piiriin!


Aivan Cambridgen ytimestä löytyikin sitten ostoskatuja ja -keskus sekä kauppatori. Ihania aina kauppoja pikkuputiikeista turistikauppoihin sekä ketjuliikkeisiin. Keskustaa tuli pyörittyä ympäriinsä vähän joka suuntaan, vaeltelin myös vähän pienemmillä kaduilla ja ihailin taloja.


Keskustan tuntumasta löytyi myös King's College, joka on Cambridgen tunnetuimpia ja kuuluisimpia yliopistorakennuksia. Valitettavasti sekin oli vierailijoilta suljettu, mutta rakennuksessa riitti silti ihailtavaa, vaikka sisäpihalle ei käymään päässytkään.

King's Collegelta jatkoin kuitenkin matkaa Camjoelle, joten pääsin vielä ihailemaan ylipistoa sekä sen kappelia takaapäin. Joki oli itsessäänkin kaunis lukuisine vanhoine siltoineen, ja täynnä suloisia veneitä, joilla ihmiset (lähinnä turistit) ajelivat.


Joen takaa, Queen's Collegen kautta kierrettyäni löysin tieni vielä muun muassa suloiseen puistoon sekä parille muulle yliopistolle. Yksi kesämekkokin tarttui reissun lopuksi mukaan söpöstä korealaisnaisen pitämästä mekkoputiikista.

Cambridgeen täytyy ehdottomasti palata pian: esimerkiksi upea Trinity College jäi kokonaan näkemättä, ja joen varrella olisi hauska seikkailla enemmänkin. Lisäksi olisi kiva päästä ihmettelemään yliopistojen tiluksia paremmin. Museo(ita) ja kasvitieteellinen puutarhakin kaupungista löytyy. Eikä unohdeta kaikkia niitä ihania kauppoja! Cambridge on osoittautunut tähänastisen kaupunkireissailun lemppariksi. :)

3 kommenttia

  1. Haastoin sut blogihaasteeseen :-) http://www.minullaonsiivet.com/2014/06/11-11-11-11.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, oon tehny tollasen just pari kuukautta sitten! :-D Ehkä sitä vois vähän myöhemmin toteuttaa uudestaan...

      Poista
  2. Haha, nää kiertää aina :D Ei mitään kiirettä, mäkin tein ton jotain kuukausi haastamisen jälkeen...

    VastaaPoista

piristä päivääni kommentilla! ♥ ✉