torstai 6. marraskuuta 2014

las fuentes del algar

Viimeinen Espanja-postaus tulee tässä! Toivottavasti ootte tykänneet näistä, ihan kiva näitä loppujen lopuksi oli kirjoitella, vaikka alussa meinasi takkuilla. Vielä pariin postaukseen olisi ehkä kuvamateriaalia riittänyt, mutta eiköhän näissä kaikki tärkeimmät lomatekemiset ole tullut listattua. Toisen viikon puuhailuista ei postauksia ole yhtä paljon kuin ensimmäiseltä viikolta sen takia, että pyörittiin enemmän samoissa paikoissa, esimerkiksi Morairalla tuli käytyä useasti. (Vesieläinpuistossa Benidormin lähellä kyllä käytiin, siellä oli delfiineitä, merileijonia ja pingviinejä, mutta en omaa postausta niille kuitenkaan päättänyt omistaa.)

Toisen lomaviikon ensimmäisenä kunnon päivänä, sunnuntaina, (lauantai meni aika lailla siinä, että vaihdettiin ekstraporukkamme hostisään Alicanten lentokentällä) otettiin suunnaksi Las Fuentes del Algar, Algarin vesiputoukset siis. Vieressä sijaitsi myös dinosaurus-teemapuisto, jossa ensin käytiin kääntymässä, mutta tytöt eivät ääntelevistä dinosauruksista pitäneet, joten jätettiin se reissu suosiolla aika lyhyeen.


Putousalue oli todella kaunis. Eivät ne vesiputoukset itsessään mitään tajunnanräjäyttäviä olleet, mutta kauniita joka tapauksessa. Paikassa oli muuten myös mahdollisuus uida! Pilvinen (vaikkakin kuuman kosteahko) sää ei kuitenkaan tällä kertaa houkutellut veteen saakka. Pilvisyys loi myös ei-niin-kivat kuvausolosuhteet eli kovan valon, eikä vesiputouksista hirveän onnistuneita kuvia tullutkaan - tässä siis parhaat. Toki veden kuvaamisessa myös auttaisi jos olisi kolmijalka ja harmaasuodatin...

Algarissa vierailemisen jälkeen suunnattiinkin taas kotia kohti ja vietettiin loppupäivä oman uima-altaan läheisyydessä, niinkuin toisella viikolla tuli vielä useammin tehtyä kuin ensimmäisellä: lähdettiin aamupäivästä liikenteeseen ja iltapäivällä oli vielä aikaa läträtä vedessä. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

piristä päivääni kommentilla! ♥ ✉