perjantai 21. marraskuuta 2014

pikapäivitys muuton keskeltä

Hei taas! Tuntuu siltä, kuin kaikesta maanantain takaisesta olisi kulunut kuukausia, kuin en blogiinkaan olisi kirjoitellut viikkokausiin, vaikka ei viime postauksesta onneksi ihan niin kauan ole kulunut. Tämä viikko taas on mennyt aivan supernopeasti, on tapahtunut hirveästi. Muuttohan se.

Maanantaina ja tiistaina meiltä lahdattiin järjettömät määrät tavaraa autoon, ja tiistai-iltapäivänä sitten ajeltiin tänne Birminghamin kupeeseen. Vietettiin ensimmäinen yö muualla, ja minä vahdin tyttöjä koko keskiviikkopäivän (oli muuten uuvuttavaa!), jotta hostvanhemmat saivat järkättyä uuden kotimme niin hyvään kuntoon kuin mahdollista. Keskiviikkoiltana vietettiin eka yö uudessa kodissa. Eilen torstaina sekä tänään tytöillä on ollut tutustumiskerrat uudessa päiväkodissa, ja oon vahtinut lapsia sekä autellut hostäitiä purkamaan laatikoita. Omaa huonettani pääsin vihdoin tänään laittamaan, ja nyt se on jo  aika hyvässä kunnossa. Vielä on talossa paljon tekemistä, mutta pikkuhiljaa alkaa tuntua taas kodilta. :)


Viime lauantaiksi perhe oli kutsuttu ystäväpariskunnan häihin, jotka pidettiin Great Yarmouth -nimisessä kaupungissa Norfolkin itärannikolla. Olin innoissani ajatuksesta päästä vielä viimeiselle tutkimusretkelle ennen muuttoa, mutta kaupunki osoittautui pettymykseksi. Great Yarmouthista ei näin marraskuussa löytynyt kovinkaan paljon eloa, ja se taitaa selkeästi olla enemmän kesäkaupunki. Ankean harmaa ja tihkusateinen sää ei ainakaan lisännyt kaupungin viehättävyyttä. Teinkin vain suhteellisen nopean kierroksen keskusta-alueella ja rannassa, ostin pokkarin ainoasta mahdolisesti kirjakauppaa muistuttavasta kaupasta (sekä iltapalaa Mark & Spenceriltä) ja suuntasin hotellihuoneeseeni lukemaan. Myöhemmin hostvanhemmat toivat tytöt kotiin, ja olin lastenvahtina kun he palasivat takaisin juhliin.

Great Yarmouth ei tosiaan saanut mun silmissä kovinkaan montaa pistettä. Joitakin kauniita, vanhoja rakennuksia sieltä kyllä löytyi, ja yksi ihan söpö katettu kauppahallin tapainen, mutta kaupunki ei yleisesti vaikuttanut kovinkaan viihtyisältä. No, onpahan nyt sekin paikka nähty, ja ainakin tiedän, etten jää kaipaamaan. ;)


Mutta täällä me nyt tosiaan ollaan, Staffordshiressa huraa! Norfolkin pölyt on karistettu jaloista, ja uudet seikkailut odottavat. Uusi asuinalue vaikuttaa todella mukavalta, kävelyreitti päiväkotiin on lyhyt ja sen varrelta löytyy leikkipuisto sekä aitauksessa asuva pässi. Meidän takapihalta pääsee suoraan metsälenkille (jota pitääkin heti tilaisuuden tullen kokeilla) ja busseja kahteen lähikaupunkiin sekä varsinaiseen kylään kulkee useammin kuin kerran puolessatoista tunnissa. Ainoa miinuspuoli oikeastaan on se, että meidän piti muuttaa aavistuksen verran pienempään taloon, joten tavaroiden sijoittelussa ja kaiken mahtumisessa on vähän miettimistä.

Tuun varmasti viihtymään täällä. Enkä malta odottaa, että pääsen tutustumaan lähikaupunkeihin ja reissaamaan uusiin, helpommin tavoitettaviin paikkoihin! 

2 kommenttia

  1. Ihanaa kuulla, että kaikki on hyvin! Siun hostperhe on kyllä niin mahtava :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta iltaa (yötä) piristävästä kommentista <3

      Poista

piristä päivääni kommentilla! ♥ ✉