keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

pääsiäisloma, osa 2: maisemia

Lauantaina ja sunnuntaina ei tapahtunut mitään superjännittävää, joten ajattelin sen sijaan laittaa hieman maisemakuvia reissulta! Suurin osa on napattu auton (likaisen) ikkunan läpi, mutta yllättävän hyviä otoksia sain silti!


Lauantaina tavattiin sukua Oswestryssa, leikittiin puistossa ja käytiin syomässä hyvää ruokaa, iltapäivällä tavattiin vähän lisää sukulaisia. Matkalla takaisin loma-asunnollemme host hostäiti oli niin ihana, että ajeli kiertotietä kukkuloita pitkin ja pysähtyikin muutamaan otteeseen, että sain otettua kuvia. :)

Sunnuntaina olikin sitten ristiäispäivä, enkä tainnut juuri kameraa käyttää. Maanantaina puolestaan oli yksi reissun tapahtuma- (ja kuva)rikkaimpia päiviä, kun tehtiin reissu Walesin länsirannikolle. Ajomatkalla vastaan tuli vain toinen toistaan upeampia maisemia! (Maanantaipäivästä on tulossa vielä ihan oma postauksensa.)


Wales on ehdottomasti noussut päänsisäisellä Britannia-listallani yhdeksi kauneimmista paikoista! Tosin hostäiti sanoi, että mun pitää nähdä Skotlanti ensin, ennen kuin päätän mitään lemppariosia Briteistä... :-D

2 kommenttia

  1. Ihanat maisemat! :3 Kylhä noi näyttää tosi hyviltä, vaikka otitki autosta (((:

    VastaaPoista

piristä päivääni kommentilla! ♥ ✉