Lauantaina suuntasin elämäni toista kertaa Cambridgen sykkeeseen. Päivä oli melko harmaa ja ajoittain sateinen, mutta se ei tunnelmaa - tai lukuisia turistiryhmiä - latistanut. Itse asiassa Cambridge osoittautui vallan viehättäväksi (myös) sateella! Jotakin ihanaa alkusyksyn fiilistä kenties...
Päivän ensimmäinen etappi oli The Fitzwilliam Museum, jonka jo edellisellä kerralla olisin halunnut katsastaa. Museo osoittautui ihan kivaksi. Ei se mitenkään suuresti sykähdyttänyt, mutta rakennus ja erityisesti sen eteisaula oli hieno - samoin oli kiva yllätys löytää museon kokoelmista Claude Monet'n töitä. Suhteellisen nopeasti tuli museo kuitenkin kierrettyä läpi ja jatkettua matkaa.
Käväisin reissulla myös pyörähtämässä muutaman uuden collegen pihalla (jotka olivat tällä kertaa avoinna!), tai ainakin lähimaastossa. Kahdessa ensimmäisessä kuvassa näkyy Peterhouse, joka on Cambridgen yliopistorakennuksista sekä vanhin että pienin.
Vaikka Cambridgeen lähdin pääasiassa vain vaeltelu- ja valokuvausmielessä, oli mulla pari turistikohdetta valmiiksi mietittynä. Toinen niistä oli tuo kuvassa näkyvä pyöreä kirkko! Sisältäpäin kirkko ei vaikuttanut hurjan ihmeelliseltä (kurkkasin vain nopeasti, sillä kirkkoon oli pääsymaksu), mutta hauskan mallinen se kyllä oli. :)
Päivä tosiaan kului lähinnä siinä, että vaeltelin ympäriinsä ja yritin tallata vähän uusia kulmia ensimmäisellä kerralla nähtyjen lisäksi - sekä vältellä niitä pahimpia turistilaumoja... Turistikohdetta numero kaksi (Bridge of Sighs) en kuitenkaan löytänyt, pitää ottaa selkeämmät Google maps -karttakuvat seuraavalla kertaa...
Cambridgessa oli juuri järjestetty Tour de France -pyöräilykilpailut, mikä näkyi vähän kaikkialla mm. viireinä ja turistikauppojen ikkuinoissa mainostettavana krääsänä.
Kiertelypäivään kuului tietysti myös kaupoissa kiertely. Peruskaupoissa en juurikaan käynyt muuten kuin John Lewisillä etsimässä uikkareita sekä Bootsissa hakemassa parit hiustuotteet, mutta kiertelin kivoja pikkuputiikkeja - joita Cambridgessa kyllä riittää! Peruskauppojenkin suhteen Cambridgessa on kuitenkin paljon parempi valikoima kuin King's Lynnissä, joten sinne pitää pian tehdä tarpeellisten tavaroiden ostosreissu.
Sellaista Cambridgestä siis tällä kertaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
piristä päivääni kommentilla! ♥ ✉