Nyt vähän lisää niitä Lontoo-kuulumisia...!
Launtailta mulla ei juurikaan ole kuvia, enkä itse asiassa edes ehtinyt tekemään kovinkaan paljon, vaikka juna jo kello 11 jälkeen perillä olikin. Lähinnä harhailin kaatosateessa päämäärättömästi paikasta toiseen: kävin ahdistumassa ihmispaljoudesta Oxford Streetillä ja kurkkaamassa Sherlock Holmesin asuntoa Baker Streetillä, etsin hostellia sekä kuljeskelin Thamesin rannassa ennen kuin tapasin illallisseurani. Syötiin hyvää meksikolaista pienessä pop up -ravintolassa Thamesin varrella.
Sunnuntaina ehdin kuitenkin nähdä ja nähdä yhtä sun toista lauantainkin edestä. Heräsin aikaisin, kävin hostellin aamupalalla, keräsin tavarat ja lähdin seikkailemaan Lontoon vilskeeseen heti aamuyhdeksän jälkeen. Maanalaisen Jubilee-linjan länsipuoli oli koko viikonlopun ajan suljettu, joten jouduin jäämään tubesta hiukan aikaisemmin pois ja kävelemään maisemareittiä Waterloosta Westminsteriin. Ei haitannut, nättiä oli!
Päivän ensimmäinen varsinainen etappi oli Kensington Gardens, valtava puistoalue joka yhdistyy Hyde Parkiin. Alueella sijaitsee totta kai Kensingtonin palatsi sekä paljon mielenkiintoista pienempää nähtävää, kuten muistosuihkulähde edesmenneelle prinsessa Dianalle sekä valtava Albert Memorial -muistomerkki (ylemmät kuvat), joka on omistettu kuningatar Victorian varhain kuolleelle miehelle prinssi Albertille.
Kensingtonin palatsi oli rakennuksena ainakin näin ulkoa päin pieni pettymys, olisin odottanut vähän hohdokkaampaa arkkitehtuuria. Ei oikein sykähdyttänyt. Mutta puutarhassa riitti kauneutta sitten senkin edestä!
Yksi juttu, jonka ehdotomasti halusin puistosta etsiä, oli Peter Pan -patsas. En tiedä mistä tämän obsession kyseiseen patsaaseen olen saanut, mutta jo kolmen ja puolen vuoden takaisella Lontoon reissulla halusin nähdä sen... Nyt sitten vihdoin sain paikattua tämän suuren kaipuun elämässäni. :-D
Peter Panin jälkeen kävin ihastelemassa italialaisia suihkulähteitä. Hyde Parkin puolella en varsinaisesti käynyt, sieltä kun en mitään kovin uutta ja ihmeellistä nähtävää ajatellut löytyvän. Enkä jaksanut enää kävellä... Ensi kerralla kuitenkin sinne - rakastan isoissa puistoissa päämäärättömästi kuljeskelua! Suihkulähteiden kuvailun jälkeen luovutin kuitenkin suosiolla, otin lähemmän tuben ja yhden harhapysäkin sekä munkkivälipalan jälkeen löysin tieni Victoria ja Albert -museoon.
Pitäähän nyt Lontoossa vähintään yksi museo kiertää. Siitä lisää ensi postauksessa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
piristä päivääni kommentilla! ♥ ✉