sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

edinburgh castle

Toisena Edinburgh-päivänä kävin kurkkaamassa lähemmin Edinburghin linnaa, josta aiemmin olin nähnyt vain hienon siluetin kaupungin katukuvassa. Riistohintaisesta lipusta (£16.00) huolimatta ajattelin linnan olevan rahan arvoinen, onhan se Edinburghin turistinähtävyys nro 1. Ja kyllähän minä vanhoista linnoista tykkään!


Taivas oli harmaa ja aika ajoin tuli niin vettä, räntää kuin luntakin. En antanut sen kuitenkaan häiritä, vaan otin kaiken irti lipun hinnasta. Heti ensimmäiseksi osallistuin noin puolen tunnin opastetulle ulkokierrokselle. Oon innostunut hirveästi opastetuista kierroksista, ja missä vaan on (ilmainen) mahdollisuus, niin mieluusti otan osaa. Asioista saa paljon enemmän irti sillä tavalla, ja kuuntelen mieluummin jonkun selityksiä kuin tihrustan jokaista vastaantulevaa infokylttiä ja -lappua.

Kierreltiin linnan sisäpiha suunnilleen läpi, jonka jälkeen kierros päättyi ja aloin tutkimaan linnan sisätiloja yksikseni. Kävin kruununjalokivinäyttelyssä, tutustumassa linnan "Suureen saliin", vanhoihin makuukamareihin sekä vankilaan: toisin sanottuna kaikkialle minne vain pääsi. Pari (tylsähköä) museotakin löytyi, mutta ne kävelin vain nopeasti läpi. Loppuajan kolusin läpi kaikkia mahdollisia ulkotiloja ja ihastelin linnasta avautuvia maisemia.


Tähän väliin hauska fakta: tiesittekö, että Edinburgh castle on myös edelleen toiminnassa oleva sotilasyksikkö? Linnan sisäpihalta löytyy Governor's house, jossa armeijan korkein kuvernööri pitää majaansa, eli linnan porttien sisäpuolella asutaan edelleen. Yksi sotilasrakennuksista on myös toki edelleen toiminnassa oleva kasarmi.

Linnassa sai hyvin kulutettua muutaman tunnin, ja onhan se historioineen kaikkineen todella mielenkiintoinen. Vähän ehkä rahastuksen makuinen, mutta hieno yhtä lailla, ja yksi Edinburghin ikonisia maamerkkejä. Kannatti käydä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

piristä päivääni kommentilla! ♥ ✉