maanantai 16. maaliskuuta 2015

shamrocks and leprechauns

Sunnuntaina käytiin kavereiden kanssa Birminghamissa ihmettelemässä St. Patrick's Dayn menoa. Pyhän Patrickin päivä on samalla irlantilaisten kansallispäivä, ja sitä vietetään virallisesti vasta huomenna 17. päivä, mutta suurimmat juhlallisuudet tapahtuvat kuulemma aina edeltävänä sunnuntaina. Oli paraati, live-musiikkia, kojuja ja krääsää, irlantilaista olutta sun muuta. Irlannin lippu jäi ostamassa, mutta hankittiin kaikki juhlallisuuksien henkeen sopivat glitterkasvomaalaukset!


Paraatin jälkeen pyörittiin vähän ympäriinsä ja päädyttiin lopulta Pizza Hutiin sunnuntailounaalle. Pizzojen jälkeen oli tarkoitus lähteä seuraavalla junalla kotiin suunnittelemaan seuraavan viikonlopun reissua, mutta jäätin tunniksi jumiin Next-nimiseen kauppaan... Tuli ihan hirveä shoppailuhimo, ja toisen kaverin kanssa kannettiin tavaraa sovituskoppeihin kuin ei koskaan oltaisi ostoksilla oltukaan. :-D

Nyt on siis punaiset farkut ja junaliput ensi viikonlopulle Cardiffiin! Reissu on viimeinen yhdelle parhaimmista täällä saamistani kavereista, joten päätettiin tehdä jotain spesiaalia ja jäädä ihan yöksi. Ensi perjantaina vietetään myös yksiä sun toisia läksiäisiä. Haikeaa kun kaverit alkaa lähteä, eikä mulla itsellenikään ole täällä kuukausia enää jäljellä kuin kolme ja puoli...

Olen muuten ollut tämän viikonlopun ihan yksin talossa. Hostperheeni lähti häihin Norfolkiin, ja jäin tällä kertaa kotiin koira- ja kissavahdiksi. Varsin leppoisat neljä päivää siis tässä ollut. Perjantaina kävin iltapäiväkahveilla kaverin kanssa, lauantaina toinen tuli tänne yökylään ja sunnuntai tosiaan meni Birminghamissa. Vähän hiljaiselta talo on kyllä tuntunut, ja täytyy tunnustaa, että olen joutunut ottamaan koiran yökaveriksi. Tänään on pesty pyykkiä ja katsottu BBC:n uutta Poldark-draamasarjaa ja nyt vain odotellaan, että poppoo palaa kotiin. Lisää rästiin jääneitä reissupostauksia tulossa lähipäivinä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

piristä päivääni kommentilla! ♥ ✉